Jyväskylän kaupunginteatterin johtaja Marietta Kunnas on pettynyt teatterialan kohteluun koronaepidemian aikana.

Viimeisin pettymys on se, että teatterikatsomossa yleisöltä edellytetään kahden metrin turvaväliä.

– Teatterialaa kohdellaan kyllä rankasti ja rajusti, ja olemme epätasa-arvoisessa asemassa esimerkiksi ravintola-alaan nähden, Kunnas toteaa.

Jyväskylän kaupunginteatteri aikoo näillä näkymin kuitenkin toteuttaa syyskuun alkuun sijoittuvat ensi-iltansa, vaikka yleisöä voi turvavälimääräyksen takia ottaakin katsomoon vain murto-osan normaalista.

Syyskauden ensimmäinen ensi-ilta on pienen näyttämön Luotto-komedia, ja pian sen jälkeen ensi-iltansa suurella näyttämöllä saa musikaali Addams Family.

– Meillä oli aikomuksena täyttää katsomo 50-prosenttisesti, mutta mitataan nyt, paljonko sinne voidaan näillä rajoituksilla ottaa sisään, Kunnas sanoo.

Teatterinjohtaja Kunnas oli torstaina ahkerasti yhteydessä kollegoihinsa eri puolilla Suomea, ja kaikkien yhteisenä toiveena on se, että kahden metrin turvavälivaatimuksesta teattereissa luovuttaisiin.

Kunnas sanoo, että teatteriala suhtautuu koronaan vakavasti ja vastuullisesti. Yleisöltä edellytetään maskeja ja käsidesin käyttöä ja turvaväleihin on kiinnitetty huomiota.

Teatterit ry:n lausunnon mukaan tähän mennessä yhtään koronatartuntaa ei ole pystytty jäljittämään teatteriin, Marietta Kunnas muistuttaa.