Salo lyhentää koronarokotuksen annosväliä. Tästä päivästä alkaen ensimmäisen rokotusannoksen saaneet saavat toisen rokotteen kahdeksan viikon kuluttua, aiemman 12 viikon sijaan.

Aiemmin rokotteen saaneiden annosväli on edelleen 12 viikkoa.

Salo aloittaa 12–15-vuotiaiden koronarokotukset kouluissa maanantaista 16. elokuuta alkaen. Rokotukset annetaan eri kouluissa eri aikaan, ja niistä tiedotetaan koulukohtaisesti Wilman kautta. Myös koulurokotuksissa tehosterokotukset annetaan kahdeksan viikon kuluttua ensimmäisestä rokotuksesta.

Seuraava koronarokotusten pop up -päivä järjestetään rokotuspiste Saktassa torstaina 26. elokuuta kello 10–18. Lukioissa ja ammattioppilaitoksessa järjestetään koulujen sisäisiä pop up -rokotuksia.

Salo ei enää tiedota altistumispaikoista

Salon koronajohtoryhmä päätti torstaina, ettei kaupunki enää tiedota mahdollisista altistumisista. Syynä on ruuhkautunut tartunnanjäljitys ja helpommin tarttuva deltavariantti, joiden takia tiedot mahdollisista altistumispaikoista saadaan pitkällä viiveellä.

Salo painottaa tiedotteessaan, että tartunta on mahdollista saada missä tahansa. Paras suoja tartuntaa vastaan on ottaa rokote omalla vuorollaan ja noudattaa terveysturvallisuusohjeita.

Kaupungin omissa toimipisteissä todetuista tartunnoista ja altistumisista tiedotetaan edelleen, jos ne vaikuttavat palveluihin, kuten päivähoitoon tai opetukseen.