Kuntayhtymä Essoten alueella on todettu 13 uutta koronavirustartuntaa.
Valtaosa tartunnoista, kaikkiaan 10, löytyi Mikkelistä. Kaksi testitulosta kirjautuu Pieksämäelle ja yksi Mäntyharjulle.
Lähes 200 henkilöä on asetettu viime päivinä karanteeniin suurista joukkoaltistuksista, joita on tullut kuntayhtymän mukaan esimerkiksi aikuisten joukkueurheilusta ja työpaikkojen kokouksista.
Myös sellaisia yksittäisiä jatkotartuntoja on löytynyt, joiden lähde on todennäköisesti Puumalassa vietetyistä Siltakemmakoista ja Mikkelin ravintoloiden yöelämästä viime viikolta.
– Terveydenhuollon kuormitus on kasvanut kovasti. Tartunnanjäljityksessä ollaan jo kovilla ja myös sairaalahoidossa ja tehohoidossa olevien potilaiden takia joudutaan kiireettömiä aikoja perumaan ja siirtämään terveydenhuoltohenkilöstöä koronatilanteen hoitoon, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tiedotteessa.
Kuntayhtymä harkitsee koronakoordinaatioryhmän kutsumista koolle. Viimeksi tiistaina samainen "koronanyrkki" päätti pitää alueen suositukset ennallaan. Paljon riippuu siis siitä, ilmeneekö tartuntoja lähipäivinä vielä lisää.
– Kyseessä on vielä yksittäisen päivän suuri tapausmäärä. Kyse voi vielä olla osin sattumaa ja liittyä vain viime viikonloppuun. Jos tapausmäärät nousevat näihin lukuihin jatkossakin ja altistuneiden määrät ovat tallaisia, tulee alueen tilaa arvioida koronakoordinaatioryhmässä.
Kuntayhtymä Essoten alue on vielä koronaviruksen leviämisen suhteen vähiten vakavimmalla perustasolla.
Lue myös:
Yli 100 henkeä on altistunut koronavirukselle Pieksämäellä Partaharjun kansainvälisellä rippileirillä
Essoten alueella todettiin kahdeksan koronavirustartuntaa – karanteenissa on noin 120 henkilöä