Hämeenlinnan uimahallissa on voinut altistua koronatartunnalle viime sunnuntaina. Mahdollinen altistuminen on tapahtunut iltapäivällä puoli neljän ja viiden välillä. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri neuvoo uimahallissa käyneitä tarkkailemaan terveydentilaansa sekä hakeutumaan tarvittaessa koronatestiin.
Keskiviikkona maakunnassa todettiin 16 uutta koronatartuntaa. Niistä seitsemän on Hämeenlinnan, seitsemän Forssan ja yksi Riihimäen seudulta. Myös Parolan Panssariprikaatissa on todettu yksi uusi koronatartunta.
Sairaanhoitopiirin tietojen mukaan kolme potilasta on sairastunut karanteenin aikana ja neljän muun tartuntalähde on myös selvillä. Viisi tartuntaa on todettu ulkomailta palanneilla ja kolmen paikallisen tartunnan lähde on jäänyt epäselväksi.
Sairaalakuormitus on pysynyt muutaman päivän ajan ennallaan. Kanta-Hämeen keskussairaalassa on hoidossa neljä koronaan sairastunutta potilasta, joista yksi on tehohoidossa. Maakunnan perusterveydenhuollon vuodeosastoilla on hoidossa yksi koronapotilas.
Kanta-Hämeessä on koko koronaepidemian aikana todettu yhteensä 2 456 COVID-19-tartuntaa. Epidemian aikana vuosina 2020–2021 menehtyneitä on maakunnassa 37.
Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.