Kainuussa on todettu keskiviikkona viisi uutta koronavirustartuntaa. Tartunnan saaneista kaksi on ollut jo karanteenissa altistumisen vuoksi. Uusia karanteeneja on määrätty 15 henkilölle.
Kainuun ilmaantuvuus on nyt 93,1 tartuntaa sataa tuhatta asukasta kohden viimeisen kahden viikon ajalta. Koko Kainuu on edelleen koronan kiihtymisvaiheessa.
Koronavirukselle on ollut mahdollisuus altistua perjantaina 6.8. näissä baareissa ja yhdessä ruokapaikassa:
Lauantaina 7.8. koronavirukselle on voinut altistua Otanmäessä Ravintola Rikastamossa klo 21.00–00.00. Jatkossa Kainuun sote ei tiedota altistumispaikkoja erikseen, vaan ilmoittaa ne verkkosivullaan.
Kainuun koronatartunnat ovat keskittyneet Kajaaniin
Esimerkiksi viime viikolla vain noin yksi neljännes koronatartunnoista on todettu muualla Kainuussa kuin Kajaanissa.
Heinä- ja elokuun vaihteessa, jolloin tartuntoja mitattiin isot määrät, tartunnoista 67 oli Kajaanissa, ja muissa kunnissa tartuntoja oli kymmenen.
Muut Kainuussa testatut, kuten Kainuun prikaatin tartunnat ja ulkomaalaisten tartunnat, muodostavat oman ison ryhmänsä. Siinä tartuntoja on ollut yli puolisen sataa.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.