Raahessa nuorten jalkapallojoukkue on asetettu karanteeniin pelaajan koronavirustartunnan vuoksi. Henkilö otteli FC Raahea edustavan joukkueensa mukana viime viikon torstaina Oulussa.
Vastassa olleiden OLS-Idän junioripelaajien ei arvioida altistuneen virukselle.
FC Raahen vuonna 2008 syntyneiden jalkapallojoukkue on toimihenkilöineen määrätty kymmenen päivän karanteeniin. Karanteenissa on yhteensä 21 henkilöä.
Oululaisryhmässä puolestaan pelasi vuosina 2006–2008 syntyneitä nuoria. Oululaisten on kehotettu tarkkailemaan vointiaan ja hakeutua herkästi testeihin, mikäli oireita ilmenee.
Altistumismahdollisuuteen johtanut ottelu pelattiin Oulun Pateniemen kentällä torstaina 5. elokuuta noin kello 16.30–20. Tartunnan saanut nuori koki oireita lauantaina 7. elokuuta, ja hän hakeutui testeihin.
Kaikkiaan Raahen alueelta kerrottiin keskiviikkona neljä positiivista koronavirustapausta. Siikajoella tartuntoja oli kaikkiaan kaksi, kaksi tartuntaa on kerrottu Raahesta. Siikajoella todetut koronavirustapaukset ovat johtaneet kaikkiaan 37 henkilön altistumiseen. Raahen tartunnat liittyvät aiempiin altistumisiin, ja ne on todettu jo karanteenissa olleilla henkilöillä.
Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.