Koulut alkavat ympäri Kanta-Hämettä tällä viikolla. Pian alkavat myös 12–15-vuotiaiden koululaisten rokotukset.

Lopella koronarokotuksen alkavat koulun toimesta ensi viikon maanantaina. Rokotusten sujumista helpottaa, että rokotukset tapahtuvat kunnan liikuntahallissa Elmolassa, joka sijaitsee kirkonkylän koulukeskuksen yhteydessä. Kunnan muilta kouluilta rokotuksiin voi tulla seuraavan viikon torstai-iltana.

Myös Riihimäellä rokotukset alkavat ensi viikolla. Rokotuspisteenä toimii Urheilutalo. Riihimäellä Pohjolanrinteen koulu toimii Urheilutalon vieressä, Karan ja Harjunrinteen koulutkin vain kymmenen minuutin kävelymatkan päässä.

Forssassa toivotaan koululaisten rokotusten alkavan tämän kuun aikana.

Janakkalassa järjestetään 12 vuotta täyttäneille rokotusmahdollisuus ilman ajanvarausta maanantaina 23. elokuuta kello 14.30–17.30. Rokotuspaikkana on Turengin liikuntahalli Koulutiellä.

Hämeenlinnassa tarkkaa aikataulua ei vielä ole. Rokotusmahdollisuus on kuitenkin walk-in -tilaisuuksissa Verkatehtaalla lauantaina 21. elokuuta ja keskiviikkona 25. elokuuta. Nuoret voivat hakea rokotuksen myös ajanvarauksella. Yli 12-vuotiaiden ajanvaraus avattiin tiistaina.

Lopella 12–15-vuotiaita on noin 300, Riihimäellä 1 400, Forssassa 600 ja Hämeenlinnassa 3 000.