Tampereella 12–15-vuotiaat perusopetuksessa olevat oppilaat saavat koronarokotteensa pääosin kouluilla, kertoo Tampereen kaupunki. Rokotukset käynnistyvät ensi viikolla.

Tarkemmista rokotusajankohdista ja -paikoista tiedotetaan koulukohtaisesti Wilman kautta. Oriveden osalta rokotusten toteuttaminen tarkentuu viimeistään ensi viikolla.

Kouluterveydenhuollon avuksi kouluille rokottamaan tulee henkilökuntaa.

Tampereella 12–15-vuotiasta on rokottamatta noin 6 000. Osa ikäryhmästä on jo rokotettu riskiryhmään kuulumisen vuoksi. He saavat toisen rokotteen aiemman suunnitelman mukaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suosittelee koronarokotusta 12 vuotta täyttäneille nuorille.

Myös Tampereella peruskoulua käyvällä 12–15-vuotiaalla ulkopaikkakuntalaisella on mahdollisuus saada rokote koulunsa kautta.

Rokotuksia myös Ratinassa

Jos nuori ei pääse rokotukseen oman koulunsa rokotuspäivänä tai huoltaja haluaa tulla rokotustilanteeseen mukaan, rokotus on saatavissa maanantaista alkaen Ratinan rokotusyksiköstä joko ajanvarauksella tai ilman ajanvarausta walk in -linjalla maanantaista perjantaihin kello 8–18 tai ajanvarauksella terveysasemalta.

Myös peruskoulunsa päättäneet ja esimerkiksi toisen asteen oppilaitoksessa opiskelevat 15-vuotiaat tamperelaiset saavat rokotteensa Ratinasta tai terveysasemalta ensi viikosta alkaen.

Koronarokotukseen kuuluu kaksi rokotusannosta. Toinen rokoteannos annetaan 8–12 viikon kuluttua ensimmäisestä.

Koronarokotus on maksuton ja sen ottaminen on vapaaehtoista.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.

Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.