Viikonlopun jälkeen Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on todettu 12 uutta koronavirustapausta. Näistä vajaa kolmannes on tullut ilmi rajatestauksessa Torniossa läpikulkumatkalaisilta.
Kolmannes tartunnoista on ilmaantunut karanteenien sisältä. Paikallisten tartuntojen jäljityksessä on tiistaina tullut esille, että koronavirukselle on voinut altistua Satama Open Air- tapahtumassa Kemissä viime lauantaina.
Tapahtumaan osallistujia kehotetaan tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan oireiden ilmaantuessa koronavirustestiin.
Viime viikolla tautitapauksia oli yhteensä 29. Näistä noin 40 prosenttia oli rajatestauksessa esille tulleita positiivisia tartuntoja ohikulkumatkalla olleilta.
Puolet tartunnoista oli paikallista alkuperää; näistä tartunnanlähde pystyttiin selvittämään 70 prosentissa tapauksista. 11 tartuntaa oli peräisin muista sairaanhoitopiireistä; näistä vain vajaan kolmanneksen tartunnanlähde selvisi.
Länsi-Pohjan alueella oli viime viikolla useita joukkoaltistuksia. Tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin jouduttiin määräämään yhteensä 174 henkilöä sairaanhoitopiirin omasta väestöstä.