Koulutyö käynnistyy tänään keskiviikkona valtaosassa Suomen kuntia. Monessa kunnassa lukuvuosi alkaa rinta rinnan kouluterveydenhuollon tarjoamien koronarokotusten kanssa.

Esimerkiksi Vantaalla kaikki halukkaat 7.–9.-luokkalaiset saavat rokotteen omalla koulullaan tästä päivästä alkaen. Helsingissä kouluterveydenhuollon tarjoamat rokotukset käynnistyvät torstaina ja Espoossa ensi viikon maanantaina.

– Me haluttiin suoda 12–15-vuotiaille tämä mahdollisuus. Perheiltä on tullut jo kesän aikana kyselyitä milloin rokotussuojaa saa, sanoo Vantaan kaupungin ennaltaehkäisevän terveydenhuollon palvelupäällikkö Piia Niemi-Mustonen.

Vantaalla koulujen lisäksi nuoret voivat hakea rokotteen neljältä eri pop-up-rokotepisteeltä. Niemi-Mustosen mukaan yli 1000 nuorta oli jo alkuviikon aikana hakenut pisteiltä itselleen rokotteen. 12–15-vuotiaita nuoria Vantaalla on noin 10 000.

– Koulun rooli on tarjota se mahdollisuus ja aikaikkuna rokotuksen saamiseen. Kukin koulu järjestää itse sitä aikaikkunaa parhaansa mukaan, sanoo Vantaan kaupungin opetuspäällikkö Pepita Kaskentaus.

Koulun terveydenhoitajien tueksi rokotteita kouluissa jakavat myös rokotuspisteiden työntekijät.

12–15-vuotiaidenkin rokotuksissa käytettyjä mRNA-rokotteita varastoidaan hyvin matalissa lämpötiloissa, ja moni on saattanut ihmetellä, miten rokotteiden säilytys on mahdollista kouluympäristössä.

– Kun rokotteet otetaan pois varastointilämpötilasta, ne säilyvät normaalissa lääkejääkaapissa kuukauden. Meillä on kouluilla näitä lääkejääkaappeja ja rokotteita otetaan varastoinnista käyttöön aina tarpeenmukainen määrä, sanoo Piia Niemi-Mustonen.

Rokotusten sujuvoittamiseksi Vantaan kaupunki on etukäteen jakanut muun muassa nettisivuillaan suostumuslomakkeita huoltajien täytettäväksi. 12–15-vuotias nuori voi myös itsenäisesti päättää rokotuksesta ilman huoltajan suostumusta. Ammattilainen arvioi sen onko nuori riittävän kypsä tekemään päätöksen itse.

– Ketään ei rokoteta väkisin eikä tilanteesta tehdä epämiellyttävää. Jos tilanteeseen liittyy spekulaatioita, niin tilaisuus ottaa rokote tulee myös myöhemmin, sanoo Pepita Kaskentaus.

Läsnäolo jatkuu viime keväästä tutuilla varotoimilla

Kouluissa noudatetaan syyslukukauden alkaessa hyvin pitkälti jo entuudestaan tuttuja koronavarotoimia. Esimerkiksi Helsingissä käytössä ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetusministeriön yhteiset suositukset.

Näiden suositusten mukaan käsien pesuun pitää edelleen olla mahdollisuus, pintojen puhdistamista pitää tehostaa ja toiminta on järjestettävä väljästi. Esimerkiksi isoja yhteistilaisuuksia ei tulisi edelleenkään järjestää eikä henkilökunnan pitäisi siirtyä toimipaikasta toiseen.

Helsingin kaupungin perusopetusjohtajan Outi Salon mukaan kouluissa pidetään kiinni muun muassa riittävistä turvaväleistä ja oppilaiden istumajärjestys pyritään pitämään samana. Lisäksi opetusta, ruokailua ja välitunteja porrastetaan eri luokkien välillä.

Kuudennesta luokasta ylöspäin oppilaat pitävät maskeja.

Luokkia ja ryhmiä pyritään olemaan sekoittamatta, mutta joissain tilanteissa se on välttämätöntä.

– Ei olla lähdetty pienentämään luokkakokoja tai ryhmiä. Viime talvena, kun tehtiin seurantaa, ei Helsingin kouluissa sisäisesti tullut paljoa tartuntoja, sanoo Salo.

Salon mukaan uusi käytäntö viime lukuvuoteen verrattuna on luokkahuoneiden tuulettaminen.

Koulut voivat nyt myös tehdä retkiä esimerkiksi museoihin julkisilla kulkuvälineillä. Aiemmin suositeltiin retkiä vain lähikohteisiin kävellen tai pyörällä.

Viime vuoden ohjeiden mukaisesti huoltajia ei toivota koulun alueelle. Oppilaita suositellaan liikkumaan kävellen ja pyöräillen, mikäli se on mahdollista.

Koulut odottavat tartuntatautiviranomaiselta vielä karanteenikäytäntöihin ohjeita, jotka valmistuvat Salon mukaan tällä viikolla.

Pääkaupunkiseudun kaupungit eivät ole tehneet koulujen koronatoimien suhteen yhteisiä linjauksia, mutta Salon mukaan kaupungeilla on melko samat varotoimet.

Kuntakohtaiset erot ovat kuitenkin mahdollisia. Esimerkiksi Jyväskylässä kouluretkien suhteen noudatetaan Helsinkiä tiukempaa linjaa. Ainoastaan lähikohteisiin tehtävät kulttuurikompassin retket ovat mahdollisia.

Lue seuraavaksi:

Iissä oppilaille ilmoitettiin, että maskeja on pakko käyttää – taustalla se, että rehtorit tulkitsivat ohjeet väärin

Berliini haluaa välttää uuden traumaattisen koronasulun ja siksi koululaiset tekevät kolme pikatestiä viikossa

Minkä ikäinen on tarpeeksi kypsä päättämään rokotteen ottamisesta? THL:n Hanna Nohynek: "Lapset ovat hyvin erilaisia kehitystasonsa suhteen"

Koronarokotteen ajanvaraus yläkoululaisille aukeaa ensimmäisissä kunnissa heti maanantaina – rokotuspaikkoina massarokotuspisteet, koulut ja pop upit