Kainuun kouluissa valmistaudutaan toiseen koronasyksyyn muun muassa rokottamisten vaikuttaessa arkeen. Esimerkiksi Hyrynsalmella toivotaan, että rokotuskattavuus saadaan hyväksi 12-vuotiaista eteenpäin. Puolangalla koululaiset rokotetaan kouluterveydenhuollon kautta.
Kuhmossa kaikkia niitä, joilla on oikeus saada rokote, kehotetaan ottamaan rokote.
Monen kunnan toive on, että tartunnoilta vältytään ja lähiopetuksen toteuttaminen on edelleen mahdollista syksyn aikana. Sotkamon kasvatusjohtaja Ville Manninen uskoo, että rokotekattavuus nousee syksyn edetessä, mikä oletettavasti rajoittaa viruksen leviämistä loppusyksystä ja alkutalvesta.
– Opetuksen järjestämisen osalta on varauduttu kaikkiin vaihtoehtoihin. Yksilön käyttäytymisellä on nyt suuri vaikutus tilanteen etenemiseen.
Hyrynsalmella suositus on, että perusopetuksen 6.–9.-luokille ja koulun henkilökunnalle jaetaan maskit, kunnassa on jaettu yläkoululaisille viime vuonna kestomaskit.
Suomussalmella on viime lukuvuonna jaettu kangasmaskeja oppilaiden ja opiskelijoiden käyttöön. Kertakäyttömaskeja hankitaan alkavalle lukuvuodelle suosituksen mukaan käytettäväksi.
Paltamossa maskisuositus on 6. luokalta eteenpäin ja kouluilta jaetaan maskeja. Maskisuositus koskee myös koulukuljetuksia.
Ristijärvellä syksy ei tuo suuria muutoksia koulutyöhön kevääseen verrattuna.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.