LONTOO Musiikki kaikuu kadulle saakka Lo-Fi-kahvilasta Pohjois-Lontoossa. Pandemian aikana perustettu kahvila ja esiintymispaikka pystyi järjestämään nyt ensimmäisen yleisötapahtumansa.
Paikalle saapunut Chris Nicholas on helpottunut yhteiskunnan avaamisesta.
– Elämä alkaa tuntua vihdoin normaalilta, ei Lontoon kuulu olla hiljainen, Nicholas sanoo.
Englannissa käytännössä kaikki rajoitukset on nyt poistettu. Esimerkiksi yökerhot ovat olleet rajoituksetta auki heinäkuun 19. päivästä lähtien. Samalla maskipakko kaupoissa ja liikennevälineissä muuttui suositukseksi.
Moni on vielä varovainen. Toiset kuten Gianluigi Giorgi ryntäävät avoimeen yhteiskuntaan täydellä vauhdilla.
– Menen tänään ensimmäiseen konserttiini epidemian alkamisen jälkeen. Olen innoissani, tämä on kuin tuulahdus raitista ilmaa, Giorgi sanoo.
Avautuminen tapahtui sittenkin oikeaan aikaan
Viimeistenkin rajoitusten purkaminen heinäkuussa jakoi mielipiteet jyrkästi, mutta pelot tautitapausten rajusta kasvusta eivät toteutuneet. Tautitapauksia todetaan Britanniassa lähes 30 000 päivässä, mutta tartuntojen määrä on pysynyt viime viikkoina aisoissa ja vakavien sairaustapausten määrä on pysynyt matalalla tasolla.
East Anglian yliopiston mikrobiologian professori Paul Hunter katsoo, että ajankohta yhteiskunnan avaamiseen oli oikea, sillä tutkimusten mukaan rokotusten antama suoja heikkenee ajan kuluessa.
– Jos olisimme odottaneet pidempään, ensimmäisenä rokotettujen immuniteettitaso olisi jo ehtinyt heikentyä – ja he ovat yhteiskuntamme haavoittuvimpia, Hunter sanoo.
Britanniassa kolmansia rokoteannoksia ryhdytään jakamaan syyskuusta lähtien. Niitä annetaan yli 50-vuotiaille vanhimmista ja haavoittuvimmista alkaen.
Tehosteannosten odottaminen olisi kuitenkin ollut Hunterin mielestä virhe.
– Tehostekampanja päättyy talvella, jolloin liikkeellä on muitakin viruksia. Jos sairastuu COVID-19-tautiin ja influenssaan yhtä aikaa, kuoleman riski nousee kaksinkertaiseksi.
Virus muuntautuu "tavalliseksi"
Ennen heinäkuun "vapauden päivää" varoittavat äänet puhuivat jopa 200 000 päivittäisestä uudesta tautitapauksesta. Osa asiantuntijoista on nyt myöntänyt, että arvio oli väärä.
Professori Paul Hunter oli avaamisen kannalla. Hän katsoo, että Britannia on nyt "tasapainotilassa" koronaviruksen kanssa.
– Olemme onnistuneet rokotuksissa, mutta moni on myös sairastanut taudin. Näiden kahden asian vuoksi Britanniassa on yksi maailman korkeimmista immuniteetin tasoista, jopa nuorten rokottamattomien parissa, Hunter sanoo.
Hän katsoo, että puhe koronaviruksen hävittämisestä, niin kutsutusta "nollakoronasta" on vaarallinen myytti. Tartuntatautien asiantuntija uskoo, että altistumisien ja rokotusten myötä virus muuttuu pikkuhiljaa "tavalliseksi" koronavirukseksi, joka aiheuttaa vain lievän sairauden.
Paul Hunter muistuttaa, että jatkossa virukselle altistuminen voi vahvistaa suojaa sairastaneiden ja rokotettujen parissa.
– Jos sairastuu uudelleen parin vuoden sisään, potee todennäköisesti vain lievän vilustumisen. Vakavan taudin ja keuhkokuumeen riski kasvaa, jos altistumisten väli on pidempi.
Koulujen lähiopetuksen alku on riskin paikka
Vaikka Englannissa tilanne on nyt vakaa, koulujen avautuminen syyskuussa on riskitekijä. Laajoihin yhteiskunnan sulkutoimiin joutumista pidetään kuitenkin epätodennäköisenä.
Lontoolaisten parissa asiantuntijoiden ristiriitaiset arviot herättävät vielä hämmennystä. Kahvilanomistaja Jameson Gilvarry on iloinen mutta varuillaan.
– En ole terveysasiantuntija, me teemme vain kahvia. Ihmiset alkavat kuitenkin olla luottavaisempia rokotusten ansiosta, Gilvarry sanoo.
Vastapäätä katua vietetään uuden levykaupan avajaisia. Flashback Records -kaupan omistaja Mark Burgess päätti muuttaa epidemian vapauttamaan, entistä suurempaan toimitilaan kahdeksan kuukauden pakkosulun jälkeen.
– Ihmiset eivät elä enää pelossa, mutta osa työntekijöistänikin jännitti ihmisten pariin paluuta. Kansa on varovaisen optimistinen ja opettelee elämään koronan kanssa, Burgess sanoo.
Mitä ajattelet Britannian kokemuksista ja koronarajoitusten purkamisen ajankohdasta? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon klo 23 saakka.
Poistettu 10.8. klo 9.32 väite tartuntojen määrän pienentymisestä: tuoreimpien lukujen mukaan ne ovat hitusen viime viikon aikana kasvaneet.
Lue lisää:
Eurooppa-kirje: Britannia on nyt kuin laboratorio, joka riisuu lähes kaikki rajoitukset vaikka tartuntoja tulee kymmeniätuhansia
Portugalin sulkeminen sai aikaan lomaraivon briteissä – ennustettavaa Britanniassa on nyt vain hallituksen koronapoukkoilun jatkuminen
Koronapassista tuli Euroopassa ruma sana – Ranskassa ja monessa muussa maassa ei pääse ravintolaan ilman todistusta