12–15-vuotiaiden nuorten koronavirusrokotukset alkavat Etelä-Karjalassa tänään tiistaina.

Lappeenrannan Ison-Kristiinan rokotuspisteelle ajanvarauksen oli maanantaihin mennessä tehnyt noin 200 nuorta.

Heistä puolet saa ensimmäisen rokoteannoksensa heti tiistaina, ja varauskirja on tiistain osalta täynnä. Loppuviikosta vapaita rokotusaikoja on etenkin aamuisin. Etelä-Saimaan mukaan Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten ajanvarauspuhelin ruuhkautui, kun ajanvaraus nuorille avautui.

Imatran Tori-Galleriassa nuorten rokotukset alkavat torstaina. Rokotuspisteelle on varattu noin 40 aikaa.

– Minusta tämä on reipas tahti. Hienoa, että nuoret ovat aktivoituneet. He ovat ymmärtäneet, että rokotus tuo tiettyä vapautta ja turvaa esimerkiksi long covidilta, sanoo rokotuksista vastaava hoitaja Sari Kuitto Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotesta.

12–15-vuotiaita on Etelä-Karjalan kunnissa yhteensä noin 6000.

Kuiton mukaan nuoret ovat myös tiedustelleet mahdollisuutta ottaa rokotus koululla. Asiaa suunnitellaan parhaillaan yhdessä koulujen kanssa.

– Tämä ja ensi viikko jatkuvat näin, että rokotuksia saa Isosta-Kristiinasta ja Tori-Galleriasta, Kuitto kertoo.

Lisää Etelä-Karjalan uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.