Opiskelijat Jyväskylän yliopistossa valmistautuvat syyslukukauteen, jota korona leimaa yhä voimakkaasti ainakin alkupuolen osalta.

Yliopiston arvio on, että kaikesta opetuksesta 30–50 prosenttia järjestetään lukukauden alkaessa etäyhteyksin. Voimassa on myös monia muita koronaturvallisuustoimia, kuten 50 hengen ryhmäkokorajoitus.

– Opiskelijat ovat huolissaan siitä, miten he pystyvät sopeutumaan tilanteeseen. Ylioppilaskunnan kannalta ykkösprioriteetti ja huolenaihe ovat uudet opiskelijat ja toisen vuoden opiskelijat, että he pääsevät tutustumaan toisiin opiskelijoihin, sanoo Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Petri Laaksonen.

Osa laittaa opinnot jäihin

Jotkut opiskelijat ovat koronatilanteen takia päättäneet odottaa toistaiseksi parempia aikoja ja panna opinnot paussille. Tästä voit lukea Ylen jutun siitä, miten jotkut opiskelijat harkitsevat välivuoden pitämistä koronan takia tai jopa opintojen lopettamista kokonaan, mikäli etäopetus jatkuu.

– Tiedossa on tapauksia, että halutaan opiskella taas sitten, kun omat voimavarat ja lähiopetus sen mahdollistavat ja voi taas verkostoitua muiden opiskelijoiden ja opettajien kanssa. Moni on kokenut etäopinnot hyvin kuormittaviksi, Laaksonen sanoo.

Laaksonen korostaa kuitenkin koronatartuntojen lisääntyessä ja ärhäkästi leviävän deltavariantin jyllätessä pitävänsä perusteltuna sitä, että yliopisto on päättänyt yhä rajoittaa lähiopetuksen määrää.

– Kun kuitenkin sekoitetaan eri paikkakunnilta muuttavia ihmisiä, niin ymmärrän, että näin on päätetty, Laaksonen sanoo ja korostaa, että lähiopetukseen pitää tilanteen rauhoittuessa palata mahdollisimman nopeasti.