Oulussa on todettu yli 80 koronavirustartuntaa perjantain ja sunnuntain välisenä aikana.
Lauantaina ilmoitettiin kahden päivän luvun olevan 62 uutta tapausta, ja sunnuntaina tartuntoja on tullut 24 lisää, kertoo Oulun kaupungin terveysjohtaja Jorma Mäkitalo.
– En heti muista sunnuntaita, jossa olisi ollut noin suuri tartuntamäärä. Kyllä epidemia jatkaa kasvuaan Oulussa.
Mäkitalon mukaan viime viikonlopun tartuntaluvut hätyyttelevät jo epidemia-ajan ennätystä.
Koko viikon tartuntaluku noin 150 uutta tapausta. Edellisen viikon luku oli kolmanneksen pienempi, 96 tartuntaa.
Alueellinen koordinaatioryhmä kokoontuu tiistaina keskustelemaan, siirrytäänkö koronaepidemiassa perustasolta kiihtymisvaiheeseen Oulussa tai koko maakunnassa. Jo viime viikolla arvioitiin, että Oulu on kiihtymisvaiheen kynnyksellä.
Pääosa maakunnan tartunnoista on ollut Jorma Mäkitalon mukaan nimenomaan Oulussa.
– Kyllä tämä epidemia Oulussa on, ja meidän täytyy miettiä, ovatko nämä nykyiset rajoitukset riittäviä.
Oulussa varsinkin Qstock-festivaaliin liittyvien koronavirustartuntojen määrä on ollut nousussa.
Virus on nyt levinnyt runsasta sosiaalista elämää viettävän nuorison keskuudessa. Siksi altistuneiden määrä on viime viikolla ollut suuri, arviolta yli 500 henkilöä, kertoo Jorma Mäkitalo.
Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.