Oulussa on nyt ollut korkeita koronavirustartuntalukuja.
Kaikkien uusien tartuntojen määrä kaupungissa oli perjantaina ja lauantaina yhteensä 62. Jo perjantai-iltapäivällä kerrottiin, että vuorokautisten tartuntojen määrä, 30 uutta tartuntaa, oli nähtävästi korkein päivittäinen tartuntaluku koko epidemian aikana.
THL:n tilastoissa oli lauantaina vain yksi tartunta, mutta niissä on Oulun omaan seurantaan nähden jonkinlainen viive.
Oulun Qstock-festivaaliin liittyvien koronavirustartuntojen määrä on ollut nousussa, kerrotaan Oulun kaupungilta.
Viime viikolla useita altistumismahdollisuuksia
Viikonloppuna ilmoitettiin 18 paikasta, joissa Oulussa on voinut altistua virukselle 31.7.–6.8.
Virukselle on voinut altistua seuraavissa ravintoloissa:
Altistumismahdollisuuksia on ollut myös seuraavissa paikoissa:
Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.