Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) totesi viikonlopun aikana Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä 53 tartuntaa. Selvästi eniten tartuntoja oli Jyväskylässä, josta kirjattiin pelkästään sunnuntaina 43 tartuntaa.
THL:llä oli teknisiä ongelmia tilastojensa kanssa, joten sunnuntain korkea luku sisältää todennäköisesti myös lauantaina todettuja tartuntoja.
Viikonloppuna kahdessa keskisuomalaisessa päiväkodissa jouduttiin määräämään koronakaranteeneja. Jyväskylässä Kotimäen päiväkodista asetettiin karanteeniin yhteensä 20 koronalle altistunutta lasta ja henkilökunnan jäsentä. Kaikki altistuneet ohjataan koronatestiin, ja karanteeni päättyy, jos tulos on negatiivinen.
Jämsässä puolestaan Jokivarren päiväkodissa on todettu koronatartunta yhdellä työntekijällä ja kymmenen henkeä on saanut kymmenen päivän karanteenimääräyksen.
Kotimäen päiväkodissa altistumiset ovat tapahtuneet viime viikon tiistaina ja Jokivarren päiväkodissa keskiviikkona ja torstaina. Karanteenit kestävät kymmenen vuorokautta altistumispäivästä.
Karanteeniin asetettuja lukuun ottamatta päiväkotien toiminta jatkuu normaalisti.