Lohjalainen Leo Oksanen odottaa 5. vuosiluokan alkamista innolla. Hän kuvailee kesäloman menneen nopeasti ja olleen suurimmaksi osaksi todella kiva.

– Kivaa nähdä kavereita pitkästä aikaa ja meillä on uusi koulukin. Se vähän jänskättää, sanoo Leo Oksanen.

Peruskoululaiset aloittavat lukuvuotensa lähiopetuksessa. Yleisin koulujen alkamispäivä on tänään keskiviikkona.

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suosittelivat viime viikolla, että perusopetus aloitetaan lähiopetuksessa ja myös toisella asteella lähiopetus on ensisijainen opetusmuoto. Korkeakouluilla on mahdollisuus itse päättää opetuksen järjestämisestä.

Opetushallituksen mukaan koulutiensä aloittaa tänä syksynä arviolta vajaat 60 000 ekaluokkalaista.

Rehtori: Välitunnit haaste

Kalasataman peruskoulussa Helsingissä syksyn perusopetus aloitetaan hyvillä mielin haastavasta koronavirustilanteesta huolimatta. Rehtori Kati Pennasen mukaan on tärkeää, että lapset voivat olla lähiopetuksessa.

– Tiedämme, että se on ensisijainen ja paras keino lasten opetuksen järjestämiseen, hän sanoo.

Nykyistä koronavirustilannetta Pennanen kuvailee harmilliseksi. Hän olisi toivonut, että opetuksessa olisi voitu palata normaaliin päiväjärjestykseen syksyllä.

– Totta kai se oli harmitus ja takapakki, että tartuntaluvut räjähtivät näin jyrkkään nousuun lähellä h-hetkeä. Ei ollut toivottu tilanne tämä.

Opetushallituksen mukaan kouluissa noudatetaan jo aiemmin tutuksi tulleita hygieniasäädöksiä, eli pestään käsiä, huolehditaan väljyydestä ja toimintoja, kuten esimerkiksi kouluruokailuja, voidaan porrastaa. Sairaana pitää jäädä kotiin.

Opetushallituksen mukaan maskin käytöstä päätetään kouluissa paikallisesti. THL on suositellut, että maskia tulisi käyttää kiihtymis- ja leviämisalueella 6. luokasta lähtien.

Pennasen mukaan koulut saivat viime viikolla täsmälliset ohjeet opetuksen järjestämisestä mahdollisimman koronaturvallisesti. Hänen sanoo, että koululaisten ryhmäjakoa ja sijoittelua koulun tiloissa on suunniteltu jo viime keväästä lähtien. Hänen mukaansa turvatoimet pystytään kohtuu hyvin toteuttamaan arkityössä ja kokemusta on kertynyt jo viime lukuvuodelta.

– Käsienpesu pystytään hoitamaan ja ryhmiä pystytään pitämään erillään. Toki on tilanteita, että väkisinkin joissakin ryhmissä on eri luokkien oppilaita, koska joitakin opetustilanteita ei ole tarkoituksenomaista järjestää niin, että kaikki pirstottaisiin täysin erilleen, Pennanen sanoo.

Hänen mukaansa Kalasataman peruskoulussa tilanne on parantunut viime lukuvuodesta, koska nyt koulussa on enemmän tilaa ryhmien sijoitteluun. Haastetta tuovat välitunnit, jolloin lapset leikkivät vapaasti.

– Oppimistilanteissa oppitunneilla pystymme aika hyvinkin hallitsemaan kaikkea sitä, mitä halutaankin hallita, mutta vapaammissa tilanteissa se voi olla vähän haastavampaa.

Koronatoimet jo tuttuja koululaiselle

Leon äiti Salla Oksanen toivoo, että koronaepidemiatilanne ei menisi niin huonoksi, että etäopetukseen jouduttaisiin turvautumaan. Hän pitää tilannetta maailmalla huolestuttavana, mutta pohtii, että siihen on vain sopeuduttava.

Leo Oksanen sanoo jo tottuneensa epidemian aikana pidettäviin turvatoimiin koulussa. Opettajilla on maskit ja turvavälien vuoksi kavereiden kanssa ei voi olla yhdessä, kuten tavallisesti, hän kertaa sääntöjä.

– On siihen aika lailla tottunut, ei se varmaan enää niin erikoista ole.

Äiti Salla Oksasen mukaan koululta tuli ohjeet toimintatavoista ennen lukuvuoden alkua. Hän uskoo, että koulunkäynti on hyvin samantapaista, kuten viime keväänä.

Koronaa enemmän poikaa sekä äitiä jännittää uusi koulurakennus ja miten opiskelu siellä lähtee sujumaan.

– Siellä on erilainen oppimisympäristö kuin aiemmin. Kiva kuulla, minkälaista opiskelu siellä on, Salla Oksanen pohtii.

Lue myös:

Kampukselle vuoroviikoin ja rokotuksiin vauhtia – tässä 15 tapaa, joita nuoret ehdottivat itse päästäkseen opintojensa pariin

Lue täältä kaikki tuoreimmat uutiset koronaviruksesta.