Oulu aloittaa 12–15-vuotiaiden lasten ja nuorten rokotukset jo maanantaista lähtien.
Oulussa 12–15-vuotiaiden koronarokotuksiin voi mennä maanantaista lähtien joko Ouluhallin ykkösrokotteen ajanvarauksettomalle walk in -linjalle tai varaamalla ajan Ouluhallille.
Nettiajanvaraus lasten ja nuorten rokotuksiin on auennut tänään kolmen jälkeen iltapäivällä.
Rokotukseen ilman vanhempaa saapuvalla 12–14-vuotiaalla on oltava mukana lupalomake vanhemmilta. 15-vuotiaat eivät tarvitse lupalomaketta.
Lisäksi Oulu aloittaa rokotukset myös kouluissa ensi viikon loppupuolella, myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
Oulussa on kuluneen vuorokauden aikana todettu noin 30 koronatartuntaa.
– Tämä lienee korkein päivittäinen tartuntojen lukumäärä Oulussa koko epidemian aikana, toteaa Oulun terveysjohtaja Jorma Mäkitalo.
Mäkitalon mukaan altistuneita on paljon, koska tartunnat leviävät nyt nuorten keskuudessa, joilla on tyypillisesti enemmän päivittäisiä kontakteja kuin vanhemmalla väestöllä.
Keskiviikkoon mennessä Oulussa oli todettu noin kymmenen tartuntaa Qstockiin liittyen, nyt loppuviikon tartunnoista ei vielä voida kertoa, kuinka moni niistä on peräisin viime viikonlopun festivaalista. Myös Meri-Lapissa on todettu tartuntoja Qstockista.
THL:n mukaan Pohjois-Pohjanmaalla uusia koronatapauksia on 79. Tartunnoista yli 40 on kirjattu Taivalkoskelle. Tapauksessa on kyse ulkomaalaisten marjanpoimijoiden koronatartunnoista.
Ei tiukempia kokoontumisrajoituksia
Pohjois-Pohjanmaalla koronaepidemia on perustasolla. Oulussa on kuitenkin kiihtymisvaiheen uhka.
Epidemiatilannetta läpikäynyt alueellinen koordinaatioryhmä ei päätynyt tiukentamaan esimerkiksi kokoontumisrajoituksia, vaikka Oulussa tartunnat ovat kasvaneet viimeisen reilun kahden viikon ajan.
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärin sijainen Eila Suvanto toteaa, koronarokotukset ovat edenneet alueella hyvin, mutta merkittävä osa erityisesti nuoremmista ikäryhmistä on edelleen rokottamatta. Alueella on hyvät edellytykset aloittaa 12–15-vuotiaiden rokotukset.
– Esimerkiksi Oulu on tehnyt erittäin hyvää työtä ja informoinut rokotuksista hyvin. Meidän alueella ihmiset ihan mielellään menevät rokotettavaksi. Nythän jo 12–16-vuotiaita riskiryhmäläisiä on rokotettu, joten nuorempien rokottaminen ei sillä tavalla lähde nollasta, vaan osa on jo saanut rokotteen.
Koordinaatioryhmä suosittelee tapahtumajärjestäjiä kiinnittämään erityistä huomioita, että osallistujilla on mahdollisuus riittävien turvavälien toteutumiseen. Maskeja suositellaan käytettäväksi tilanteissa, joissa turvavälejä ei ole mahdollista toteuttaa.
Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.