Turun kaupungin koronatilanne jatkuu erittäin vakavana.

Turussa on todettu viikon aikana 290 uutta koronavirustartuntaa. Viime viikolla uusien tartuntojen määrä seitsemän vuorokauden aikana oli 299.

Kaupungin ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä jo lähes 300, eli 286 sataatuhatta asukasta kohden.

Turun mukaan tartuntoja todetaan edelleen eniten nuorilla aikuisilla, mutta myös muissa ikäryhmissä. Vähiten tartuntoja on todettu yli 60-vuotiailla.

Turku korostaa tiedotteessaan, että tartunnan saamisen riski kasvaa kaupungissa, koska tautitapauksia todetaan yhä enemmän. Jo aikaisemmin Turku on kertonut tartunnanjäljityksen ruuhkautuneen pahasti.

Tartuntamäärien kasvu korostaa varotoimien tärkeyttä.

– Jos osallistuu tapahtumiin, on tärkeää noudattaa järjestäjän ohjeistamia terveysturvallisuusvarotoimia, tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi toteaa tiedotteessa.

Sairaalahoidon tarve on kasvanut edeltävän seitsemän vuorokauden aikana. Sairaalahoitoa ovat tarvinneet myös nuoret aikuiset. Koronatesteihin on edelleen tärkeä hakeutua lievissäkin oireissa.