Lukiolaisten Liitto vaatii, että lukioissa tulisi järjestää pop-up-koronarokotepisteitä lähiopetuksen turvaamiseksi ja nuorison rokotekattavuuden kasvattamiseksi.
Pop-up-pisteiden idea on, että rokotteen voi käydä hakemassa ilman ajanvarausta, lukiolaisten tapauksessa esimerkiksi välitunnilla tai hyppytunnilla. Lukiolaisten Liitto katsoo, että rokotteen ottamisen tulisi olla myös hyväksyttävä syy olla poissa oppitunnilta.
– Näemme, että tämä olisi tällä hetkellä tarvittava matalan kynnyksen tapa nostaa nuorten rokotekattavuutta, sillä suuri osa nuorista ei ole vielä saanut ensimmäistäkään rokotetta, sanoo Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Emilia Uljas.
Mahdollisuus hakea rokote spontaanisti koulussa helpottaisi rokotteen ottamista, Uljas uskoo.
– Nuoren ei tarvitsisi aikatauluttaa muuta elämäänsä rokotusajan mukaan, vaan rokotteen voisi ottaa muun elämän lomassa.
Koronatartunnat leviävät tällä hetkellä etenkin nuorten aikuisten keskuudessa. Emilia Uljaan mielestä on kuitenkin ikävää, että syy tartuntatilanteesta sysätään nuorison niskaan.
– Nuoret jätettiin rokotusjärjestyksessä viimeiseksi ja nyt harmitellaan, kuinka kaikki nuoret eivät ole rokotetta ottaneet. Eivät he tietenkään ole, koska heillä ei ole ollut niin kauan mahdollisuutta ottaa rokotetta, kuin vanhemmilla ihmisillä.
Emilia Uljas on ilahtunut siitä, että moni taho on ottanut kantaa lähiopetuksen puolesta sen jälkeen, kun keskustelu lähi- ja etäopetuksesta jälleen kiihtyi.
– Nuoret ovat kärsineet tästä pandemiasta aivan hirveästi. Lähikouluun pääseminen on oikeastaan vähintä, mitä tässä kohtaa voi nuorten hyväksi tehdä.
Lue seuraavaksi:
Lukiolaisten Liitto vastustaa etäopetusta nuorten oppimisen ja mielenterveyden vuoksi – "Pahin asia, mitä voisi tapahtua"
Lapsiasiavaltuutettu: nuoret tarvitsevat luotettavaa ja ymmärrettävää tietoa rokotuspäätöksen tueksi
Rokotetutkimuskeskuksen Rämet yläkoululaisten rokotuksista: "Mahdollistaa normaalin koulunkäynnin" – vanhemmat eivät saa pakottaa, muistuttaa oikeusoppinut