Kunnat voivat aloittaa 12–15 -vuotiaiden lasten ja nuorten koronarokotukset ensi viikolla. Kunnat vastaavat itse koronarokotuksista ja päättävät, miten rokotukset järjestetään.
Lapin kunnista Salla on jo kertonut, että se aikoo hoitaa 12–15 -vuotiaiden koronarokotukset mahdollisimman ripeästi ja kouluterveydenhuollon kautta.
Kunnan johtava lääkäri Paula Kaakkurivaara kertoo, että koska kuntalaiset seuraavat Sallassa hyvin somea, tietoa lasten ja nuorten rokotuksista jaettiin sen kautta ensin.
Kunta kertoi torstaina somessa, että se haluaa toteuttaa lasten ja nuorten rokotukset mahdollisimman ripeästi. Vanhempien toivottiin keskustelevan lapsen tai nuoren kanssa kotona ja täyttävän valmiiksi koronarokotuslupa-lapun, joka löytyy kunnan nettisivuilta tai kunnan yksiköistä paperisena.
– Sitten pyysimme, että lapsi tai nuori toisi lomakkeen mukanaan kouluun, kun se torstaina alkaa, Kaakkurivaara kertoo.
Aikataulu elää vielä, mutta ehkä jo ensi viikon lopulla Sallassa rokotetaan lapset ja nuoret
Sallan kouluterveydenhoitajat ovat valmiina antamaan rokotukset vaikka jo heti toisena koulupäivänä eli ensi viikon perjantaina, jos kaikki menee suunnitellusti. Aikataulut varmistuvat tulevan viikon alussa.
Kaakkurivaaran mukaan rokotukset olisi mahdollista antaa kahden rokottajan ja kahden kirjaajan toimesta yhden päivän aikana. Sallassa on hieman yli toistasataa 12–15 -vuotiasta lasta ja nuorta, jotka ovat kaikki samassa koulussa.
Kaakkurivaara on iloinen siitä, että sallalaiset ovat rokotemyönteisiä.
– Sallalaiset ovat hakeutuneet rokotuksiin hyvin. Itse asiassa Salla, Pello ja Posio kilpailevat korkeimmasta ykkösannoksen rokotusprosentista Lapissa, Kaakkurivaara sanoo.
Sallassa on tähän mennessä rokotettu 76,5 prosenttia kuntalaisista. Kaakkurivaaran mukaan kakkosannosten prosentti nousee tällä viikolla ja lienee sunnuntaina jo 52 prosenttia.
Kunnassa on myös tarjottu mahdollisuutta ottaa kakkosrokote, kun vähintään kahdeksan viikkoa on kulunut ensimmäisen rokotteen ottamisesta.
– Ihmiset ovat tarttuneet siihen mahdollisuuteen erittäin hyvin, Kaakkurivaara sanoo.
Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.