Kainuun ammattiopisto on päättänyt siirtää Maalaismarkkinat vuoteen 2022.

KAO katsoo vastuulliseksi ratkaisuksi olla järjestämättä syyskuun 10. ja 11. päivälle suunniteltuja markkinoita, koska siellä käytettävät sisätilat ovat rajallisia, eikä turvallisia etäisyyksiä pystytä takaamaan.

Kesä on järjestäjien mukaan osoittanut, että rokotekattavuus ei vielä ole riittävä.

Koulutuspäällikkö Renne Sänisalmi kertoo, että maalaismarkkinoiden valmistelu vaatii paljon etukäteistyötä jo keväällä, vaikka suurin osa työstä tapahtuukin syksyllä.

Koronatilanteen huonontuminen olikin iso pettymys, eikä järjestelyporukka olisi halunnut toista välivuotta markkinoille.

Opiskelijoiden, yleisön ja henkilökunnan terveysturvallisuus on kuitenkin ykkösprioriteetti.

Maalaismarkkinat on järjestetty Seppälän kampuksella tähän mennessä 29 kertaa, joista kolme viimeisintä Nälkämaan Markkinat -nimellä.

Kaksipäiväinen markkinatapahtuma kokoaa vuosittain 12 000–14 000 kävijää. Seuraavat markkinat ovat juhlallisesti jo 30. kerta ja ne suunnitellaan järjestettäväksi 9.–10.9.2022.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.