Vaatimus kahden metrin turvavälistä teattereiden katsomoissa on poistettava, vaativat teatterialan toimijat uudessa kannanotossaan.
Teatterialan mukaan kahden metrin turvavälivaatimuksesta pitäisi luopua teattereissa ja muissa yleisötilaisuuksissa, joissa jokaiselle osallistujalle on määritelty oma istumapaikka. Kannanoton mukaan vaatimus kahden metrin turvavälistä tekee teattereiden toiminnan kustannuksiltaan järjettömäksi. Teatterialan mukaan vaatimus tarkoittaa, että teatterit voivat ottaa katsomoon vain 10–20 prosenttia täydestä yleisökapasiteetista.
Lisäksi teatteriala haluaa, että koronapassi otettaisiin mahdollisimman pian käyttöön ja avuksi rajoitusten purkamisessa.
Lauantaina julkaistun kannanoton on allekirjoittanut yli sata teatterialan toimijaa. Mukana ovat muun muassa Suomen Teatterit ry, Suomen Teatterinjohtajaliitto ja Suomen Näyttelijäliitto.
Ilman tasapuolisuutta tuen tarve nousee
Kajaanin kaupunginteatterin johtaja Helka-Maria Kinnunen sanoo, että teatteriala kaipaa nyt ennen kaikkea ennustettavuutta. Teatteriesitystä tai muutakaan esitystä ei nosteta pystyyn jalkaa polkaisemalla, vaan se vaatii suunnittelua harjoittelua, säätöä ja viilausta sekä markkinointia. Siksi olisi hyvä, jos valtakunnassa osattaisiin ennustaa, milloin rokotuskattavuus on niin hyvä, että esityksien rajoituksia voisi alkaa purkamaan.
– Syys-lokakuun vaihde esimerkiksi olisi hyvä. Kunhan se olisi tiedossa.
Eduskunta ei ole saanut tartuntatautilakia muutettua niin, että teatteri- ja muut julkiset esitykset olisivat samalla viivalla ravintoloiden kanssa, sanoo Kinnunen.
– Vuosi on mennyt, eikä esitystä ole kuulunut eduskunnassa. Tulee mieleen, mikä on kulttuurin arvostus tässä yhteiskunnassa.
Kinnunen sanoo, että maailmassa ei ole yhteiskuntaa jossa ei olisi kulttuuria.
– Eikä yksikään yhteiskunta ole kaatunut kulttuurin tukemisen.
Helka-Maria Kinnunen on Suomen teatterit ry:n hallituksen jäsen. Teatteriväki huomautti jo toukokuussa, että alaa ei kohdella yhdenvertaisesti muiden alojen kanssa. Monilla on mahdollisuus ottaa asiakkaiksi 50 tai 75 prosenttia sisätilan täydestä kapasiteetista, sen sijaan esittävän taiteen ammattilaiset joutuvat rajoittamaan kahden metrin turvavälivaatimuksen vuoksi yleisökapasiteettinsa vain 15 prosenttiin. Käytännössä tämä johtaa huomattavan lisätuen tarpeeseen.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.