Kotimaan matkailijoiden yöpymiset kasvoivat kesäkuussa Kainuussa. Matkailutoimialalla päästiinkin jälleen kasvuvauhtiin, sillä kesäkuussa Kainuussa oli 10 000 yöpymistä enemmän verrattuna koronaa edeltävään aikaan.

Matkailuluvuissa näkyy työmatkustuksen käynnistyminen lentoliikenteen palattua. Se nosti Kajaanin matkailun kasvulukuja. Samoin vahva luontomatkailun trendi näkyy muun muassa Hossan yöpymismäärien reippaana kasvuna.

Matkailuseurannan lukujen mukaan kesämatkailukausi käynnistyi tänä vuonna varhain, mihin saattoivat vaikuttaa kesäkuun helteiset säät ja hyvä koronatilanne vielä kesäkuussa.

Telian matkapuhelinverkon tiedoista saaduista tilastoista käy selville, että toinen koronakesä sai suomalaiset matkustamaan pois isoista kaupungeista selvästi edelliskesää vilkkaammin. Merenrantakohteet, eritoten Ahvenanmaa kiinnostivat.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.