Koulut alkavat Kouvolassa lähiopetuksessa ensi viikon tiistaina.

Kouvolan kaupungin valmiusryhmä teki torstaina päätöksen, jonka mukaan peruskoulut ja lukiot aloittavat syyslukukauden lähiopetuksessa. Kouvolan seudun ammattiopisto KSAO on jo tällä viikolla aloittanut opetuksen lähiopetuksena.

– Kynnys siirtää lapsia ja nuoria etäopetukseen on iso. Rokotettujen määrä kasvaa koko ajan ja vakavasti virukseen sairastuvien määrä vähenee, turvallisuuspäällikkö Johanna Franzén kertoo kaupungin tiedotteessa.

Suomessa on kuitenkin edelleen voimassa lakimuutos, jonka perusteella kaupunki voi siirtää koulukohtaisesti oppilaita etäopetukseen aina 4. vuosiluokasta alkaen, mikäli jossain koulussa todetaan koronan tartuntaketju tai sen epäilys.

Kouvolan kouluissa ja päiväkodeissa noudatetaan tulevana syksynä samanlaisia turvallisuusohjeita kuin keväälläkin.

Perusopetuksessa opetus pyritään järjestämään mahdollisimman hyvin kuplissa. Maskien käyttöä suositellaan kaikille oppilaille 6. luokasta alkaen sisätiloissa ja koulukyytien aikana.

Lisäksi toisen asteen opiskelijoita kaupunki kannustaa hankkimaan rokotuksen.

– Pyydän kaikkia niitä toisen asteen opiskelijoita, jotka eivät vielä ole varanneet aikaa koronarokotukseen tekemään sen nyt heti. Maskien käyttö ja rokotukset ovat avainasemassa lähiopetuksen turvaamisessa syksyn aikana, Franzén sanoo.

Varhaiskasvatus toimii Kouvolassa normaalisti. Harrastuksiin ei myöskään kohdisteta toistaiseksi uusia rajoituksia.