Etelä-Savossa voitaisiin parhaassa tapauksessa aloittaa rokotukset varhaisnuorille jo ensi viikolla.

Pääministeri Sanna Marin kertoi eilen Ylelle, että valtioneuvosto käsittelee tänään 12-15 -vuotiaiden koronarokotuksia tänään. Tänään puolestaan kerrottiin, että hallitus valmistelee asetusta rokotusten laajentamisesta alle 15-vuotiaisiin. Asetus tulisi voimaan ensi maanantaina.

– Alkuvalmistelut on tehty ja tarkoitus on toteuttaa rokotukset sitä haluaville vanhempien suostumuksella kahden viikon sisällä koulun alusta, osalla kouluista päästään nopeastikin aloittamaan jo muutaman päivän kuluttua koulun aloituksesta, Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström vastaa.

Marin kertoi myös haastattelussa, että Suomeen ollaan saamassa ylimääräinen noin 200 000 annoksen rokote-erä, josta voidaan aloittaa rokotukset.

Rokotukset voidaan periaattessa aloittaa sekä Essoten kuntayhtymän ja Sosterin sairaanhoitopiirin alueella lyhyelläkin varoitusajalla, mutta rokotusten aikataulutus ja kesto riippuu pitkälti siitä, kuinka paljon rokotteita saadaan lisää.

– Me olemme riippuvaisia siitä, kuinka paljon THL pystyy toimittamaan meille rokotteita. Me rokotamme ihmisiä sitten sitä mukaa. Tämä ei kuitenkaan estä rokotusten laajentamista nuoriin. On luonnollista, että kun koulut alkaa, niin sitä kautta rokotukset saadaan käyntiin, infektiolääkäri Eija Ruotsalainen kertoo Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosterista.

Juvalla pystyttäisiin aloittamaan rokotukset jo ensi viikolla. Juvan rokotuskoordinaattori, terveydenhoitaja Elisa Piikki-Immonen arvioi, että Juvalla olisi karkeasti noin 200 nuorta rokotettavana.

– Suositus tehosteen antamiseksi on 8–12 viikkoa, mieluummin 8 viikossa. Jos päästäisiin ensi viikolla rokottamaan, niin lokakuun puolivälissä olisi kierros käyty läpi. Toimimme ketterästi, kunhan saadaan vihreää valoa, että rokotukset päästään aloittamaan kouluissa. Koulut alkaa keskiviikkona, tuskin sitä ennen kannattaa rokotukset, Piikki-Immonen arvioi.

LISÄYS 5.8.2021 kello 13:13 Lisätty tarkennettua tietoa rokotusten laajentamisen valmistelusta.

Lue myös:

Pääministeri Marin: Nyt suunnitelmissa ei ole rokottaa alle 12-vuotiaita – Hallitus päättää yläkouluikäisten rokotuksista, ravintolarajoituksia tulossa