Pesäpallon Itä-Länsi-tapahtuma järjestetään Porissa 6.–7. elokuuta. Pahentunut koronavirustilanne kuitenkin huolestuttaa Superpesis-joukkueissa, koska mahdolliset altistumiset vaarantaisivat tulevien otteluiden toteutumisen.

Itä-Lännen tapahtumapäällikkö Sanna Regwan ei uskalla luvata, etteikö pesäpallon pääsarjojen loppukausi vaarantuisi.

– Sitähän en tietenkään voi sanoa. Olemme varmasti tehneet parhaamme, että näin ei kävisi, Regwan sanoo Yle Urheilulle.

Hän kertoo, että pelaajille on laadittu äärimmäisen tarkka ohjelma tulevalle viikonlopulle. Ohjelmasta on jätetty pois kaikki tarpeettomat kontaktit. Tämä suunnitelma on myös toimitettu pelaajille.

– Kaikki ovat varmasti todenneet, että paikan päällä turvatoimet ovat tiukat.

Rengwanin mukaan suunnitelmalla halutaan varmistaa, että pelaajat käytännössä vain tulevat peliin ja lähtevät pois. Liikkumiseen heille on annettu tarkka ja tiukka ohjeistus. Lisäksi kaikilla tulee olla kasvomaskit ja tarjolla on käsidesiä.

Jyväskylän Kirittärien pelaaja Eeva Mäki-Maukola pohti vielä heinäkuun lopulla Twitterissä, uskaltaako Itä-Länteen osallistua.

– Pystytäänkö oikeasti takaamaan pelaajille ja muille osallistujille turvallinen tapahtuma? hän kirjoitti.

Mäki-Maukola vastasi Pattijoen Urheilijoiden pelinjohtajan Jussi Haapakosken keskustelunavaukseen, jossa Haapakoski sanoi olevansa todella huolestunut koronavirusluvuista.

– Meiltä ei päässyt ketään Itä-Länteen. Taidamme pelata SiiPen (Siilijärven Pesis) ja Haminan (Palloilijat) kans loppukauden pelit keskenämme, kirjoitti Kempeleen Kirin manageri Sami Saloranta.

Kuten monilla muillakin, myös pesäpallopelaajilla ja -katsojilla on todettu koronavirustartuntoja kesän aikana. Miesten Superpesiksessä otettiin kesken kauden käyttöön ottelukohtainen pistekeskiarvo, sillä koronaviruksen takia peruttuja otteluita jää pelaamatta.

Porin pesäpallostadionilla pelataan viikonloppuna neljä ottelua

Itä-Lännessä pelataan neljä ottelua, kun perjantaina kohtaavat B-junioreiden joukkueet. Lauantaina taasen nähdään Superpesiksen parhaista pelaajista koottujen joukkueiden ottelut.

Satakunta on tällä hetkellä kiihtymisvaiheessa, joten paikoista täytetään koronasuosituksen mukaisesti vain 60 prosenttia. Lauantain tapahtuma on jo loppuumyyty, perjantaille on lippuja. Porin pesäpallostadionilla on 1 600 istumapaikkaa.

Tapahtumapäällikkö Rengwanin mukaan tapahtumaa on suunniteltu lisärajoituksia jatkuvasti silmällä pitäen. Tapahtumaa varten on tietenkin laadittu myös turvallisuusohjeet.

– Olemme hyvin helpostikin pystyneet parantamaan turvallisuutta, ja pystymme viikonloppuna mahdollistamaan katsojille turvavälit.

Rengwan sanoo, että järjestäjillä on jatkuvasti ollut keskusteluyhteys kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Keskiviikkona hän tapasi Satakunnan alueellisen tartuntatautien torjunnan työryhmän (ATTR) edustajan kanssa.

– Kävimme läpi tapahtuman järjestelyitä, joita olemme tälläkin viikolla vielä tarkentaneet. Saimme kehuja, että hyvin on homma hanskassa.

Rengwanin mukaan koronasta huolimatta Itä-Länsi kiinnostaa. Tapahtumapäällikön mukaan lipunmyynnistä on huomannut, että ottelu on yhä tärkeä tapahtuma pesäpalloyhteisölle.

– Tärkein viesti heille, jotka ovat tapahtumaan tulossa on: Tulkaa terveinä. Jos on pienikin epäilys, että ei ole täysin terve, tulee jäädä kotiin.

Perjantaina kuultiin uutisia, kun Kirittärien tähtipelaaja Emma Körkkö päätti vetäytyä Itä-Länsi ottelusta. Hän perustelee päätöstään fyysisellä ja henkisellä kuormalla Instagram-tilillään.

– Kova peli- ja treenitahti jo itsessään on todella kuormittavaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sen lisäksi jatkuva esilläolo mediassa ja tunne siitä, että pitäisi täyttää ulkopuolisten ihmisten odotuksia illasta toiseen on pidemmän päälle henkisesti todella kuormittavaa, vaikka samaan aikaan olenkin kiitollinen saamastani huomiosta, Körkkö kirjoitti.

Lue myös:

Itä-Länsi-ottelusta vetäytynyt tähtipelaaja inspiroitui Simone Bilesista, painii henkisen kuorman kanssa: "Kontakti hyvään urheilupsykologiin"

Miesten Superpesiksen säännöt muuttuivat kesken kauden: ottelukohtainen pistekeskiarvo käyttöön

Koronatilanne huonontunut nopeasti Satakunnassa – kuntia kannustetaan rokotusvälin lyhentämiseen ja pop up –rokotusten järjestämiseen