Etelä-Karjalassa Savitaipaleella pidetyn Taipaleen seurakunnan rippileirin koronatartuntojen määrä on varmistunut.

Leirillä olleita sairastuneita on yhteensä 27. Heistä 19 on rippikoululaisia, neljä isosta ja neljä leirin muuta henkilökuntaa.

Leirillä olleiden lisäksi myös muita on sairastunut. Altistumisia tapahtui muun muassa konfirmaatiossa ja kotona järjestetyissä rippijuhlissa.

Tällä hetkellä tartuntaketjussa on yhteensä 50 tartuntaa.

– Tänään on ensimmäinen päivä, että tähän liittyviä uusia tartuntoja ei ole todettu, kertoo Eksoten tartuntatautien ylilääkäri Sami Raasakka.

Savitaipaleella pidetylle rippileirille osallistui pääasiassa Taipalsaarella asuvia nuoria.

Leiri alkoi 15. heinäkuuta ja päättyi perjantaina 23. heinäkuuta. Konfirmaatio pidettiin sunnuntaina 25. heinäkuuta Taipalsaaren kirkossa.

Ensimmäiset koronatartunnan saaneet alkoivat oireilla vasta leirin päättymisen jälkeen.