Pohjois-Ruotsissa koronatilanne on heikentynyt kolmen rauhallisemman viikon jälkeen. Norrbottenissa todettiin viime viikon aikana 101 uutta koronatartuntaa. Tartuntojen määrä on yli kaksinkertaistunut viikkoa aiemmasta, jolloin tartuntoja todettiin 44. Tartuntatilanteen taustalla vaikuttaa thaimaalaisilla marjanpoimijoilla todettu laaja tartuntarypäs.

Viime viikon aikana Norrbottenissa koronatestattiin yli 1500 ihmistä, joista lähes seitsemällä prosentilla todettiin olevan koronatartunta.

Ruotsissa tehdään koronatestejä selkeästi Suomea vähemmän ja Pohjois-Ruotsissa testimäärät ovat romahtaneet. Samalla löydettyjen koronatartuntojen määrä testejä koti on yli tuplaantunut.

Norrbottenissa koronapandemian aikana on kuollut yhteensä 270 ihmistä.

Pohjois-Ruotsissa koronarokotukset ovat edenneet nopeammin kuin Suomessa. Siellä ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 82 prosenttia ja molemmat annokset 48 prosenttia asukkaista.