Rovaniemen kaupunki järjestää jälleen pop up -rokotustapahtuman. Ensimmäisen rokotteen voi käydä hakemassa ilman ajanvarausta Rovaniemen kaupungintalon rokotuspisteeltä torstaina tai perjantaina 5.–6.8. kello 10-14 välisenä aikana.
Ilman ajanvarausta rokotukselle saapuvan tulee ottaa sisääntuloaulasta vuoronumero, jolla hänet kutsutaan rokotettavaksi.
Hallintoylilääkäri Paula Reposen mukaan rokotuskattavuuden nostaminen kaupungissa on tärkeää epidemian ehkäisemisen kannalta.
– Saimme rovaniemeläisiltä hyvää palautetta mahdollisuudesta hakea rokote viikonloppuna ilman ajanvarausta. Nyt tähän on mahdollisuus myös torstaina ja perjantaina, hän kertoo tiedotteessa.
Rovaniemellä 20.-22.8. järjestettävät Napapiiri-Jukola ja Simerock tuovat kaupunkiin runsaasti ihmisiä. Esimerkiksi Napapiiri-Jukolaan tulee kilpailemaan noin 13 500 suunnistajaa.
Reponen toivoo, että tapahtumiin osallistuvat ja muutkin, jotka eivät ole vielä saaneet ensimmäistä koronarokotusta, kävisivät torstaina tai perjantaina sen hakemassa.
Ennakkoon varatut rokotusajat ovat edelleen voimassa myös torstaina ja perjantaina.
Viimeksi Rovaniemellä tempaistiin pop up -tapahtuman merkeissä viime viikonloppuna. Ensirokotteen sai silloin liki 800 rovaniemeläistä.
Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.