Keski-Pohjanmaan alueellinen koronatyöryhmä on keskiviikkona linjannut, että Soiten alueella palautetaan voimaan vahva alueellinen kasvomaskisuositus. Suositus poistui käytöstä kesäkuun puolessa välissä ja otetaan nyt siis uudestaan käyttöön.
Soiten alueella koronavirustapausten määrä on lähtenyt nousuun, mutta ensisijaisesti viranomaistyöryhmä perustelee maskisuositusta heikentyneellä valtakunnallisella epidemiatilanteella. Alue jatkaa koronaviruksen leviämisen perustasolla.
Kasvomaskin käyttöä suositellaan kaikille yli 12-vuotiaille julkisilla paikoilla kodin ulkopuolella ja tilanteissa, joissa turvavälit eivät toteudu. Maskisuositus pätee, vaikka henkilöllä olisi kahden rokotuksen suoja.
Koska maskisuositus on nyt voimassa, maskia käytetään myös kouluissa syyslukukaudella. Siellä maski on käytössä yläkouluissa, toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa sekä yliopistoissa. Soiten sivuilta on luettavissa kaikki suositukset.
Työryhmä muistuttaa myös koronarokotusten tärkeydestä epidemian hillitsemisessä.
Kaksi uutta tartuntaa ja altistumispaikkoja
4.8. Soiten alueella todettiin kaksi uutta koronavirustartuntaa.
Samalla Soite kertoo uusista altistumispaikoista Kokkolassa. Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina koronavirukselle on voinut altistua muun muassa Intiaanikylän Lidlissä, Hollyhaan skeittipuistossa, West Coast Billiard -baarissa sekä Nova Kebab Burgerissa.
Lidlissä mahdollisuus altistua on ollut kaikkina kolmena päivänä iltapäivästä iltaan asti. Keskiviikkona altistumismahdollisuuksia kirjattiin lisää ja niitä on yhteensä parikymmentä. Tarkat altistumispaikat ja ajat löytyvät Soiten sivuilta.
Kahden viikon ilmaantuvuusluku Soiten alueella on nyt 15,5/ 100 000 asukasta kohden. Sairaalahoidossa ei ole yhtään koronaviruspotilasta.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto katsoi keskiviikkona 4.8., että Soiten alue jatkaa vankasti epidemian perustasolla, eikä alueelle ole tarpeen määrätä erityisiä rajoituksia.
4.8. kello 13.12 ja 16.50 juttuun lisätty altistumispaikkoja. Kello 15.20 juttuun lisätty AVIn kanta rajoituksiin.