Opinnot alkavat ensi viikolla Kymenlaakson peruskouluissa ja lukioissa.
Maakunnan koronatilanne on pahentunut, ja uuden lukuvuoden alkuun liittyvät käytännön asiat ovat yhä suurelta osin hämärän peitossa.
Kouvolan kaupungin opetuspalvelupäällikkö Pirjo Piiroisen mukaan valtakunnallisia ohjeita asiasta ei ole vielä tullut.
Tänään kokoontuvalta Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmältä odotetaan linjauksia asiasta. Kouvolan kaupungin valmiusryhmä puolestaan kokoontuu huomenna torstaina. Piiroisen mukaan lopulliset ratkaisut asiasta tehdään sen jälkeen.
– Tilanne koronan suhteen elää koko ajan. Päätökset pyritään varmaan tekemään niin myöhään kuin mahdollista, ettei niitä tarvitsisi enää muuttaa koulujen alkua edeltävänä päivänä, opetuspalvelupäällikkö Pirjo Piiroinen sanoo.
Piiroisen mukaan todennäköistä on, että lukuvuosi aloitetaan lähiopetuksessa. Mikäli etäopetukseen koronatilanteen takia jouduttaisiin, nykyisen ohjeistuksen mukaan peruskoulujen 1.–3.-luokkalaiset sekä erityisen tuen piirissä olevat oppilaat olisivat joka tapauksessa lähiopetuksessa.
Pirjo Piiroisen mukaan lähtökohtaisesti kouluissa on tarkoituksena noudattaa samoja turvallisuusohjeita kuin keväälläkin. Näitä ovat esimerkiksi maskien käyttö, turvavälien noudattaminen sekä lähikontaktien minimointi.
Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.