Lomaileva hallitus on saanut viime aikoina osakseen kritiikkiä koronapandemian hoidosta. Vaikka koulujen aloitus lähenee, taistelu koronavirusta vastaan näyttää laimealta. Tartuntaluvut ovat olleet viime viikkojen aikana nousussa. Suomessa todettiin tiistaina noin 700 uutta koronavirustartuntaa. Lapin sairaanhoitopiirissä uusia tartuntoja todettiin 12, Länsi-Pohjassa kolme.
Opettajien ammattiliitto OAJ on vaatinut, että opettajien rokotukset tulisi saada kuntoon ennen kuin syyslukukausi alkaa ja koululaiset ja opiskelijat palaavat kouluihinsa. OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka muun muassa vaati Ylen A-studiossa opettajille tehosterokotetta mahdollisimman nopeasti.
Rovaniemeläinen opettaja ja OAJ:n valtuuston jäsen Jaakko Sarmola on samoilla linjoilla.
– Opettaja kohtaa työpäivän aikana valtavan määrän ihmisiä, ehkä pari sataa opiskelijaa ja viisikymmentä kollegaa. Siksi vaatimukset opettajien nopeutetuista rokotuksista puoltavat paikkaansa, hän sanoo.
Sarmola pohti Yle Lapin iltapäivän haastattelussa, eikö opetuksen järjestäjällä eli Rovaniemen kaupungilla olisi intressiä siihen, että opettajien rokotusasiaa alettaisiin järjestellä.
Rovaniemellä tavoitteena lisätä rokotuskapasiteettia, opettajat rokotettavina muiden joukossa
Syyslukukausi käynnistyy Rovaniemellä elokuun toisella viikolla. Rovaniemen kaupungin palvelualuepäällikkö Kaisa Kuusela sanoo, että kaupungilla ei ole suunnitelmissa kohdentaa rokotuksia nyt erityisesti opetushenkilöstöön.
– Kaikilla kuntalaisilla on yhtäläinen mahdollisuus ammatista riippumatta käydä rokotuksissa. Me pyrimme tässä vaiheessa nostamaan kapasiteettia, jotta rokotusaikoja olisi kaikille hyvin tarjolla.
– Ja opetushenkilöstöä on varmaan jo laajalti rokotettu, Kuusela arvioi.
Rovaniemellä 74,6 prosenttia työikäisistä eli 25–64 -vuotiaista on rokotettu THL:n mukaan yhteen kertaan. Kyseisestä ikäryhmästä vain vajaa neljännes on saanut myös toisen rokotteen.
"Rajanveto ammattiryhmien kesken olisi hankalaa"
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila kertoo, että keskustelua eri ammattiryhmiin kohdennetuista rokottamisista käytiin alkuvuodesta myös Länsi-Pohjassa.
– Meille tuli paljon yhteydenottoja keväälläkin, ja varmaan koulupuoleltakin oltiin tuolloin aktiivisia. THL kuitenkin linjasi, ettei se tule suosittamaan ammattiryhmittäin kohdennettuja rokotuksia. Rajanveto ammattiryhmien kesken olisi edelleen hankalaa.
Taskila tähdentää myös, että tilanne, jossa nuorempikin koulujen henkilöstö on saanut täyden rokoteannoksen, on vain muutamien viikkojen päässä.
Tornion johtava lääkäri Jukka Ronkainen pitäisi myös opetushenkilökunnan nopeutettua rokotustahtia haasteellisena.
– Ei ensimmäisen ja toisen rokotteen väliä voi vasteajan vuoksi kovin lyhentääkään. Oleellista on nyt, että esimerkiksi Torniossa rokotukset pyörivät täydellä teholla ja toiveissa on, että saamme myös lisää rokotteita jo lähiaikoina.
Korjattu 4.8. klo 8.42 Jaakko Sarmolan titteli