Kanta-Hämeen koronatilanne on heikentynyt edelleen. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 88 tartuntaa 100 000 henkilöä kohden, kun se viikko sitten oli 62.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin mukaan karanteenin aikana sairastuneita on ollut 10 prosenttia. Lisäksi 23 prosenttia tartunnoista on jäänyt lähteeltään epäselviksi paikallisiksi tartunnoiksi.

Maanantaina Kanta-Hämeessä todettiin 10 uutta koronatartuntaa. Tartunnan saaneista kuusi on Hämeenlinnan, kolme Forssan ja yksi Riihimäen seudulta. Sairaanhoitopiirin mukaan tartunnanjäljitys on vielä osin kesken, mutta yhdeksän potilaan osalta tartuntaketjut ovat todennäköisesti tiedossa ja tartunnat johtavat perhepiiriin, harrastuksiin ja ystävien tapaamisiin.

Kanta-Hämeen keskussairaalassa on tällä hetkellä hoidossa kaksi koronapotilasta, joista toinen on tehohoidossa. Sen sijaan maakunnan perusterveydenhuollon vuodeosastoilla ei ole hoidossa yhtään koronapotilasta.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.