Koronalukujen kasvamista seurataan huolestuneena koulutoimesta vastaavien virkamiesten huoneissa lukuvuoden alkamisen kynnyksellä. Viime aikoina tartunnat ovat iskeneet juuri nuoriin ja lapsiin.

Peruskoulut alkavat ensi viikolla ja ne alkavat tämän hetkisen tiedon mukaan lähiopetuksena pohjalaiskouluissa.

Yle Pohjanmaa kysyi kuntien sivistysjohtajilta linjauksia lukuvuodelle. Kaikki haluaisivat koulunkäynnin sujuvan mahdollisimman normaalisti.

Kynnys etäopetukseen on selvästi korkea.

– Se on viimeinen vaihtoehto. Viime vuonna tuli näitä etäopetusjaksoja ja vaikka ne päällisin puolin toimi, niin on hyvin tärkeää nuorten kehityksen kannalta, että opetus voi jatkua lähiopetuksena, sanoo Vaasan sivistysjohtaja Christina Knookala.

– Ei ne kokemukset niin kauhean hyvät olleet. Kyllä siinä aukkoja syntyi, eikä kaikkien kotona ole rauhallisia mahdollisuuksia opiskella, toteaa puolestaan Seinäjoen sivistysjohtaja Heikki Vierula.

Tilanne voi muuttua äkistikin. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan koronaluvut ovat jo nousseet kiihtymistasolle. Keski-Pohjanmaalla tilanne on vielä rauhallinen.

Lue myös: Etelä-Pohjanmaan koronatilanne pahenee: eniten tartuntoja nyt 10–19-vuotiailla, koulun aloitus huolettaa

Etelä-Pohjanmaa siirtyi taas kiihtymisvaiheeseen – Nyrkki haluaa lisätä kansalaisten kriisitietoisuutta

Vaasan sairaanhoitopiiri siirtyy epidemian kiihtymisvaiheeseen – koronakoordinaatioryhmä oli päätöksestä yksimielinen

Valmiudet vaihtaa etäkouluun

Vaikka etäopetukseen ei kukaan lähtökohtaisesti enää halua, kouluilla on kuitenkin hyvät valmiudet siirtyä etäopetukseen nopeastikin, mikäli tilanne vaatii.

– Opettajien valmiudet etäopetukseen ovat parantuneet ja aiemmat kokemukset etäopetuksen toteuttamisesta ovat muutenkin avuksi, mikäli etäopetukseen vielä joudutaan menemään, sanoo Kokkolan sivistysjohtaja Terho Taarna.

– Tietyllä tavalla täytyy olla myös koko ajan varautunut, toteaa Kauhajoen kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki.

– Valmiuksia etäopetukseen siirtymiseen on pidettävä edelleen yllä ja taitaa olla ainakin tuleva lukuvuosi sellainen, että etäopetukseen voidaan joutua joissakin kouluissa jossakin kohtaa, mikäli koronatartuntoja tulee, arvelee puolestaan Alavuden sivistysjohtaja Antti Takala.

– Tämän jo pitkäksi venyneen poikkeusajan aikana on taivuttu moneen ja on opittu paljon. Valmius on olemassa, toteaa myös Ilmajoen sivistysjohtaja Janne Hakala.

Tilannetta seurataan ja muutoksia tehdään yhteistyössä viranomaisten kanssa tai viranomaisten ohjeistuksella.

– Poikkeusjärjestelyjä tulee, mikäli Etelä-Pohjanmaan Nyrkki suosittaa ja aluehallintovirasto määrää. Tai jos peräti hallitus julistaa poikkeusolot, muistuttaa Kauhavan sivistysjohtaja Markku Viitasaari.

Nopea koulukohtainen reagointi toimii

Mikäli tartuntoja tai altistumisia tulee, etäopetukseen voidaan siirtyä koulukohtaisesti. Edellisellä lukukaudella myös sellaisesta saatiin jo kokemusta.

– Tartuntojen ilmetessä on ollut oppilas- tai luokkakohtaisia karanteeneja, jolloin opetusta on annettu etäopetuksena ja näin varmaan jatkossakin, miettii Kokkolan Taarna.

– Tämä on hyvä, että toimitaan koulu- tai luokkakohtaisesti. Meillä tehtiin niin, että jos tänään on todettu tartunta, seuraavana päivänä ollaan jo etäopetuksessa. Siinä aika hyvin onnistuttiin viime vuonna, kun saatiin ihmiset mahdollisimman äkkiä karanteeniin. Pitää vaan olla nopea ja tarkka, kertoo Seinäjoen Vierula.

Aiempaan verrattuna koulujen aloitustilanne on sikäli toisenlainen, että moni henkilökunnasta on jo saanut rokotteen, ainakin sen ensimmäisen. Nuorten rokottaminen on myös käynnissä.

Vaasa esimerkiksi järjestää rokotustilaisuuksia oppilaitoksissakin.

– Toisen asteen kampuksilla järjestetään drop in -rokotuspäivä, kertoo Vaasan Knookala.

Kuntien virkamiesjohdolla ei ole käsitystä, miten moni koulujen henkilökunnasta tai opettajista on rokotteen saanut, tai jättänyt ottamatta.

– Toivon, että kaikki myös ottavat sen rokotuksen, etenkin opetushenkilökunta, sanoo Taarna.

Maskisuosituksia, turvavälejä, käsienpesua

Ihan vanhaan ei siis palata tänäkään lukuvuonna, vaan normaali koulunkäynti tarkoittaa sitä uutta normaalia. Edelleen noudatetaan varovaisuutta.

Monissa kunnissa pidetään yllä keväiset maskisuositukset, pyritään noudattamaan turvaväleja ja pidetään huolta hygieniasta. Maskisuositus oli keväällä useassa kunnassa yli 12-vuotiaille.

– Hygienia ja käsienpesu tehostetusti on saanut lisää arvostusta ja sen merkitys ymmärretään paremmin. Yhteydenotot, palaverit ja pienimuotoiset tilaisuudet verkon kautta ovat jääneet pysyvästi, listaa Kurikan sivistysjohtaja Päivi Hernesmaa.

– Isompia kokoontumisia sisätiloissa vältetään, sanoo Ilmajoen Hakala.

– Välituntien ja ruokailujen porrastaminen. Jäädään kotiin, vaikka olisi vain pieniäkin flunssan oireita, lisää Alajärven sivistystoimenjohtaja Esa Kaunisto.

Myös digitaaliset opetustavat ovat tulleet jäädäkseen, arvioi moni.

– Etäopetuksen sovelluksia hyödynnetään monipuolistamaan opetusta, uskoo Hakala.

– Parhaat kokemukset hyödynnetään, kiteyttää Kauhavan Viitasaari.

Peruskoulujen opetus alkaa pohjalaiskunnissa ensi viikolla pääasiassa 10.-12. elokuuta.

Lue myös: "Hallitus lomailee, festarit ovat käynnissä ja STM:n johtaja puhuu etäkoulusta" – OAJ arvostelee hallituksen hitautta koronatoimissa

Opetusministeri Andersson ei halua lapsia ja nuoria etäopetukseen koulujen alkaessa – ravintolarajoitusten kiristäminen toimisi paremmin nuoriin aikuisiin