Rovaniemellä ilman ajanvarausta annettava ensimmäinen koronarokotus on saanut ihmiset liikkeelle. Hieman ennen puoltapäivää Rovaniemen kaupungintalolla jonotti reilut sata ihmistä kello 12 alkaneeseen rokotukseen. Juuri ennen ovien avaamista pitkillä turvaväleillä ollut jono kiemurteli kaupungintalolta Lappia-talon pihaan saakka.

Puoliltapäivin paikalla olleet nuoret tulivat rokotukseen lähinnä sen helppouden takia. Usealla oli ollut ongelmia saada aikaa varausjärjestelmän kautta tai vapaana olevat ajat eivät sopineet heille.

Lapin sairaanhoitopiiri on toivonut etenkin nuoria rokotetempaukseen. Taustalla on toive saada nuorten rokotekattavuutta korkeammaksi ennen elokuun lopun superviikonloppua, jolloin Simerock ja Jukola tuovat kaupunkiin kymmeniätuhansia ihmisiä.

Sunnuntaina kello 13 rokotuksen saapuu ottamaan itse Joulupukki ja kello 15 Mr. Lordi eli Tomi Putaansuu.

Rovaniemi on varautunut rokottamaan viikonlopun aikana 1 500 ihmistä. Lauantaina ja sunnuntaina järjestettävässä rokotustapahtumassa on rokottamassa kahdeksan rokottajaparia eli pistäjä ja kirjuri. Lisäksi töissä on rokotteen valmistelijoita.

Vastaavanlaista ajanvarauksetonta koronarokotusta on tarjottu aiemmin myös muualla Lapissa.

Lisätty tieto, että Joulupukki ja Mr. Lordi ovat sunnuntaina rokotettavana.

Lue myös

Rovaniemellä pääsee viikonloppuna koronarokotukseen ilman ajanvarausta – rokotustahtia nopeutetaan ennen elokuun suurtapahtumia