TAYS on julkaissut jälleen pitkän listan paikoista, joissa on voinut altistua koronavirukselle. Listalla on jälleen paikkoja useammalta paikkakunnalta.
Lisäksi Tammerfesteiltä on ilmennyt uusia tartuntoja. Festarikävijöiden kannattaa hakeutua erityisen herkästi testiin, jos koronaan viittaavia oireita tulee.
Myös listalla olevissa paikoissa olleiden on syytä hakeutua pikaisesti testiin, jos oireita ilmaantuu.
Tartuntavauhti kiihtyy Pirkanmaalla
Tampereen yliopistollinen sairaala ilmoitti perjantaina 112 uudesta koronatartunnasta. Se on korkein päiväkohtainen luku Pirkanmaalla koko koronapandemian aikana. Edellinen ennätys rikottiin eilen kun laboratorioiden seulonnoissa löytyi 93 tartuntaa.
Tartuntojen määrän kasvu on ollut erityisen voimakasta viime aikoina.
Viimeisen seitsemän päivän aikana tartuntoja on löydetty yhteensä 437 kappaletta, kun sitä edeltävällä seitsemän päivän tarkastelujaksolla luku oli 241 tartuntaa. Viikolla 28 tartuntuja löydettiin 152 kappaletta. Koko pandemian aikana Pirkanmaalla on todettu nyt yhteensä 6 270 koronavirustartuntaa.
Lue myös: Koronatestaus ruuhkautui pahasti Pirkanmaalla – Fimlabin seuraava vapaa aika Tampereella on sunnuntaina: "Yritämme koko ajan haalia lisää työntekijöitä"