Sankarikaksikko on nostanut vaarallisia tukkeja vedestä koko kesän – oikeasti vastuu kuuluisi puun uittajille, mutta heitä ei enää ole

Sotkamolaiset Aatu Vuorinen, 15, ja Eemil Härkönen, 21, ovat siivonneet useita painavia uppotukkeja järvestä pitkin kesää. Helteiden vuoksi tukkeja on noussut vesien pohjasta tänä kesänä huomattavasti enemmän kuin tavallisesti. Ne voivat aiheuttaa hengenvaarallisia tilanteita vesiväylillä erityisesti pienille veneille.

"Kaikkein kamalinta oli silti palvelu" – näin lukijat kertovat parhaimmista ja huonoimmista lomakokemuksistaan kotimaassa

Yle pyysi yleisöä kertomaan omia reissukokemuksiaan kuluvalta kesältä. Kotimaan matkailijat näyttäisi olevan helppo hurmata yksinkertaisilla perusasioilla kuten hyvällä palvelulla ja maittavalla ruualla. Epäsiisteys ja töykeys sen sijaan karkottavat satunnaisen kävijän kenties iäksi.

Kotkasta löytynyt mysteerivene ei ehkä olekaan yksittäistapaus – poliisi: "Tämä saattaa olla osa jotain suurempaa"

Toissa viikolla Kotkan satamasta löytyi kymmenien tuhansien eurojen arvoinen vene, joka oli ilmeisesti varastettu Ruotsissa. Kenelläkään ei kuitenkaan ole käsitystä, miten se on Kotkaan tullut. Nyt asiaa tutkivat sekä Suomen että Ruotsin poliisit.

Isoilla festareilla aiotaan juhlia, vaikka koronatartunnat ovat jyrkässä kasvussa – syyttely närkästyttää järjestäjiä: "Ei mitään syytä perua"

Kesän koronatartuntaennätys on mennyt tällä viikolla rikki jo useamman kerran, mutta isojen yleisötapahtumien ja festivaalien järjestämistä pahentunut tartuntatilanne ei näytä estävän. Tapahtumajärjestäjät kertovat tehneensä kattavia suunnitelmia tartuntariskin vähentämiseksi. Lääkäri suosittelee myös ulkotapahtumiin osallistuville kasvomaskin käyttöä.