Koko Satakunta on tällä hetkellä selvästi koronaepidemian kiihtymisvaiheessa. Tapausmäärät ovat melko nopeassa nousussa ja tartuntojen jäljitettävyys on huonontunut.
Satakunnassa on tällä viikolla torstaihin mennessä todettu 46 uutta tartuntaa ja karanteeniin on asetettu ainakin 155 henkilöä. Valtaosa sairastuneista on rokottamattomia, mutta joukossa on myös yhden rokoteannoksen saaneita.
Perusterveydenhuolto on erittäin kuormittunut tartunnanjäljitysten, näytteidenoton ja rokotusten järjestämisen vuoksi. Sairaalakuormituksen sen sijaan ei ennusteta lähiviikkoina nousevan merkittävästi.
Pitsiviikko näkyy Rauman luvuissa
Tilanne on huonontunut etenkin Raumalla.
Pitsiviikon ja Mustan pitsin yön jälkiseuraukset näkyvät selvästi, todetaan torstaina kokoontuneen alueellisen tartuntatautien torjunnan työryhmä ATTR:n tiedotteessa.
Yöelämässä on sattunut lukuisisa joukkoaltistuksia ja ravintolatartuntoja on rekisteröity useita. Useita tartuntaketjuja on tullut myös ravintoloiden ja baarien ulkotilojen tiiviistä kokoontumisista.
Pohjois-Satakunnassa tilanne on rauhoittumassa, sillä yksittäinen iso tartuntaketju on saatu kuriin.
Koulujen syyslukukausi voi alkaa lähiopetuksessa
Koska riski leviämisvaiheeseen siirtymisestä on kasvanut, tiukentaa ATTR suosituksia.
Maskien käyttöä suositellaan vahvasti yli 12-vuotiaille kaikissa tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa. Myös etätyösuositus otetaan käyttöön.
Peruskoulujen, ammatillisten oppilaitosten, lukioiden sekä korkeakoulujen syyslukukausi voidaan ATTR:n arvion mukaan aloittaa lähiopetuksessa. Kaikissa opetustilanteissa suositellaan maskin käyttöä peruskoulun kuudesluokkalaisista alkaen. Lisäksi suositellaan ruokailujen porrastamista tarpeen mukaan.
ATTR:n tuoreimmat suositukset voit lukea tästä.
Pop up -rokotuksia tulossa
Alueellinen koronanyrkki kannustaa kuntia lyhentämään rokotusväliä asteittain 12 viikosta kahdeksaan viikkoon, mikäli kunnan resurssit ja käytettävissä olevat rokotemäärät sen mahdollistavat.
Lisäksi koronanyrkki kannustaa kuntia ottamaan käyttöön matalan kynnyksen rokotepaikkoja, joihin voi hakeutua ilman ajanvarausta.
Rauma testaa pop-up –rokotuspäivää jo ensi viikolla. Porin perusturva suunnittelee pop-up –rokotuksia kauppakeskus Puuvillaan elokuussa.
Lue lisää:
Ravintolarajoitukset kiristyvät jälleen – pilkku tulee puoleltaöin kuudella uudella alueella
Uusia korona-altistuksia Porissa ja Raumalla
Satakunnan viimeisimmät koronauutiset löydät täältä.
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.