Tällä viikolla kaupungintalon rokotuspiste (Hallituskatu 7) palvelee myös viikonloppuna, kun uutta henkilökuntaa on värvätty muun muassa yksityiseltä sektorilta. Kaupungintalon rokotuspiste on avoinna lauantaina 31.7. ja sunnuntaina 1.8. kello 12-16.
– Kannustamme vielä rokottamattomia rovaniemeläisiä hakemaan ensimmäisen rokotteen, jotta herkästi tarttuvan deltamuunnoksen leviämistä saataisiin ehkäistyä, toteaaRovaniemen kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio tiedotteessa.
Viikonlopun rokotukset on tarkoitettu kaikille 16 vuotta täyttäneille, ensimmäisen koronarokoteen ottajille. Rokotukseen ei tarvitse varata erikseen aikaa, mutta mukaan tarvitaan henkilö- tai Kela-kortti. Rokotuksen jälkeen annetaan uusi aika tehosterokotukseen.
Rovaniemen rokotekattavuus on Suomen kaupungeista huonoimpia, sillä ainoastaan 59,5 prosenttia rovaniemeläisitä on saanut ensimmäisen koronarokotteen. Esimerkiksi Joensuussa rokotuskattavuus väestössä on 69 ja Tampereella 68,5 prosenttia.
– Tässä ajatellaan tulevien tapahtumien toteutumista ja turvallisuutta. Mitä korkeampi rokotekattavuus on, sitä paremmin se turvaa yhteiskuntaa ja mahdollistaa sen avaamisen, painottaa Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas.