Elokuun puolivälissä pidettävä Lahti Pride järjestetään suurimmaksi osaksi verkkotapahtumana.

Lahti Priden tiedotteen mukaan tapahtuman siirtämisestä nettiin päätettiin huonontuneen koronatilanteen vuoksi. Lahden SETA ry:n mukaan vastuullisen toiminnan nimissä tapahtumassa noudatetaan Päijät-Soten voimassa olevaa tapahtumajärjestämisen ohjeistusta.

Järjestäjän mukaan suunnitellut tapahtumat ja tilaisuudet on tarkoitus toteuttaa soveltaen eri some- ja striimausalustoja. Osa tapahtumista on kuitenkin pienen osallistujamäärän vuoksi mahdollista järjestää alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Ohjelma julkaistaan 5. elokuuta ja itse Lahti Pride -tapahtuma pidetään 15.–22. elokuuta.

Pride-tapahtumia on järjestetty Lahdessa vuodesta 2014 alkaen kahta välivuotta lukuun ottamatta.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.