Jyväskylässä pääsee nyt nopeasti koronarokotukseen, ja aikoja on varattavissa jopa samalle päivälle, kaupunki tiedottaa. Aikoja on vapaana sekä Killerin että Kuokkalan rokotusasemilla. Rokotuspaikka valitaan ajanvarauksen yhteydessä.
Sairaanhoitaja Anna Penttinen arvioi tiedotteessa, että lomakaudella rokotusaikoja ei käytetä yhtä paljon kuin normaalisti, ja aikoja on siksi hyvin saatavilla.
Ajanvaraus on auki kaikille yli 16-vuotiaille ja yli 12-vuotiaille riskiryhmäläisille. Ajan voi varata puhelimitse tai pankkitunnuksilla netissä kaupungin verkkosivujen kautta.
Kaupunki muistuttaa, että koronavirusrokote antaa suojaa koronavirustautia ja sen etenkin vakavia tautimuotoja vastaan. Jyväskylässä kaksi kolmasosaa 16-vuotta täyttäneistä on saanut tähän mennessä ainakin yhden rokoteannoksen.
Joissakin kunnissa kahden rokotuksen aikaväliä lyhennetty kahdeksasta viikosta kahteen viikkoon, kun rokotteita on ollut saatavilla ja epidemiatilanne on ärhäkän deltavariantin nopeasti huonontunut.
Keski-Suomessa sairaanhoitopiirin johto kertoi viikko sitten Ylelle, että rokotusväli pidetään toistaiseksi ennallaan, koska tietoon ei ole tullut, että rokoteannoksia olisi jäänyt sairaanhoitopiirissä käyttämättä.