Pirkanmaalla todettiin tänään koko epidemian ajan korkein päiväkohtainen tartuntaluku, 93 uutta tartuntaa. Uudet tartunnat ovat ruuhkauttaneet Tampereen yliopistollisen sairaalan koronajäljityksen.
– Tammerfest-viikonloppu näkyy kyllä selvästi tämän viikon tapauksissa, sanoo TAYSin infektioyksikän apulaisylilääkäri Janne Laine sanoo.
TAYS kertoi jo maanantaina, että Tammerfesteillä ja ympäröivällä Laukontorin alueella on ollut useampi henkilö tartuttavana kaikkina festaripäivinä 22.–24. heinäkuuta. Festareihin oli jo tuolloin yhdistetty myös useampi jatkotartunta.
Tampereen yliopistollisen sairaalan jäljitystiimin tänään julkaisemalla listalla on yleisiä paikkoja, joissa on voinut altistua koronalle. Paikkoja on useammasta kunnasta.
Ohjeena paikalla olleille on mennä pienistäkin oireista pikaisesti testiin.
Kaikki aikaisempien päivien altistumispaikat löytyvät TAYSin nettisivulta.
Pirkanmaalla ilmaantuvuus on jo yli 99
Koronan ilmaantuvuusluku on noussut Pirkanmaalla jo lähes sataan. Torstaina kello 12 päivittyneessä koronaseurannassa koronatapausten ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti kahden viikon aikana on 99,2.
THL:n koronakartassa korkein ilmaantuvuus on Tampereella, 138,5, mutta tartuntoja on runsaasti myös monissa muissa kunnissa.
Urjalan ilmaantuvuusluku on yli 107, Ylöjärven lähes 102 ja Pirkkalan liki 96.
Tapauksia on reilusti myös Kangasalla, Lempäälässä ja Nokialla.
Aluehallintovirasto valmistelee kokoontumisrajoitusten tiukentamista Pirkanmaalla.
Rajoitusten sisältö on vielä auki, mutta niiden on määrä tulla voimaan ensi viikon torstaina.
Juttua päivitetty kello 13.10: Ilmaantuvuusluvut muutettu vastaamaan torstaina päivittyneitä lukuja
Lue myös:
Pirkanmaalla todettiin kaikkien aikojen korkein päiväkohtainen koronatartuntojen luku – TAYS ilmoitti 93 tartunnasta
Pirkanmaan tartuntatilanne paheni hetkessä – Koronanyrkki suosittelee maskeja myös ulkotapahtumiin
Tammerfesteillä useampi henkilö ollut tartuttavana kaikkina päivinä, myös jatkotartuntoja – TAYSin listalla yli 50 paikkaa, joissa on voinut altistua koronalle
TAYSin koronajäljittäjät julkaisivat maanantaina jo kolmannen listan paikoista, joissa on voinut altistua koronalle – kokosimme paikat tähän juttuun
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.
Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.