Lounais-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt laajentaa koronarajoituksia koko maakuntaan.

Aikaisemmin rajoitukset olivat voimassa vain Turussa, Kaarinassa, Raisiossa, Salossa ja Paraisilla.

Rajoituksien mukaan yleisötilaisuuksia saa pitää sisä- ja ulkotiloissa, mutta tapahtumat pitää järjestää niin, että osallistujille annetaan ohjeet riittävien etäisyyksien pitämisestä. Lisäksi tilaisuuksissa ja tapahtumissa järjestäjien pitää tehostaa pintojen puhdistusta ja järjestää lisää käsienpesupisteitä.

Avi muistuttaa tiedotteessaan, että koronatartuntojen määrä on kohonnut edelleen merkittävästi viimeisten kahden viikon aikana ja uhka epidemian leviämisvaiheeseen siirtymisestä on vakava.

– Tilannetta seurataan jatkuvasti. Aluehallintovirasto tai omalla alueellaan kunta voi tehdä uusia päätöksiä, jos epidemiatilanne heikkenee, avi sanoo.

Rajoitus koskee yli 10 henkilön sisätilaisuuksia ja yli 50 henkilön tilaisuuksia alueellisesti rajatussa ulkotilassa. Määräys astuu voimaan torstaina 29. heinäkuuta ja on voimassa elokuun puoliväliin.

Varsinais-Suomen koronanyrkki tiedotti eilen, että Varsinais-Suomeen suositellaan laajasti jälleen kasvomaskien käyttöä heikentyvän epidemiatilanteen takia.

Lue lisää:

Avi valmistelee koronarajoitusten laajentamista koko Varsinais-Suomeen – tapahtumissa tehostettava hygieniaa ja turvavälejä

Koko Varsinais-Suomi on nyt koronan kiihtymisvaiheessa – rajoituksia halutaan tehdä kuitenkin mahdollisimman vähän

Uutista korjattu 30.7. klo 10.05. Avin päätöksessä puhuttiin riittävistä etäisyyksistä, ei lähikontaktien välttämisestä. Lähikontakteilla tarkoitetaan tartuntatautilaissa oleskelua samassa sisätilassa alle 2 metrin etäisyydellä toisistaan yli 15 minuutin ajan tai fyysistä kontaktia.