Osa kunnista on ryhtynyt antamaan koronarokotuksia ilman ajanvarausta myös Itä-Suomessa.
Walk in -tyyppisten rokotuspäivien avulla pyritään houkuttelemaan erityisesti nuoria ja sellaisia henkilöitä, joiden olisi vaikea päästä esimerkiksi virka-aikana paikalle.
Ylä-Savon soten alueella ensimmäinen walk in -koronarokotuspäivä järjestettiin viime lauantaina Iisalmessa.
– Haluamme tehdä rokotteen ottamisen mahdollisimman helpoksi, perustelee rokotusten operatiivisesta järjestämisestä Iisalmessa vastaava esihenkilö Satu Juttula-Moilanen Ylä-Savon Sotesta.
Iisalmen koronarokotuspäivä oli suosittu: jopa 370 henkilöä kävi lauantaina ottamassa koronarokotteen ilman ajanvarausta ja asiakkailta tuli runsaasti kiitosta walk in -päivän järjestämisestä.
– Saimme kiitosta esimerkiksi sellaisilta henkilöiltä, jotka käyvät viikolla toisella paikkakunnalla töistä tai sellaisilta, jotka eivät pääse arkena työtehtävistään irrottautumaan, Juttula-Moilanen kertoo Iisalmen kokemuksista.
Lisää walk in -päiviä on mahdollisesti luvassa ainakin Ylä-Savossa
Tänään torstaina rokotteen voi käydä ottamassa ilman ajanvarausta Joensuussa ja Varkaudessa. Ylä-Savon soten alueella ajanvaraukseton rokotuspäivä järjestettiin eilen Kiuruvedellä.
Juttula-Moilanen pitää mahdollisena, että lisää walk in -päiviä on tulossa.
– Kokemus oli positiivinen ja palaute oli hyvää. Kun saamme tietää, millaiset rokotemäärät meille on tulossa Kys-apteekista, niin tiedotamme asiakkaita tarkemmin.
Hän pohtii myös ajatusta kiertävästä rokotebussista. Se voisi olla esimerkiksi matkailuauto. Idea on vilahtanut keskusteluissa myös Ylä-Savossa.
– Ajatus ei ole absurdi. Sehän on askel siihen suuntaan, että palvelu viedään varsin lähelle asiakasta ja saavutettavuus olisi huippuluokkaa. Mitään vaihtoehtoja ei kannata sulkea pois, Juttula-Moilanen toteaa.
Lue lisää:
Pohjois-Savossa kokeillaan koronarokotuksia ilman ajanvarausta – esimerkiksi Iisalmessa piikille voi kävellä tulevana lauantaina
Osa kunnista tarjoaa ensimmäisen koronarokotteen ilman ajanvarausta, HUSin ylilääkäri toivoo rajoituksien kevennystä rokotuksien edetessä