Tampereen yliopistollinen sairaala (TAYS) julkisti tiistaina iltapäivällä poikkeuksellisen pitkän listan paikoista, joissa viime päivien aikana on voinut altistua koronalle Pirkanmaalla. Listalla on 51 altistumispaikkaa.
TAYS kertoo, että Tammerfesteillä ja ympäröivällä Laukontorin alueella on ollut useampi henkilö tartuttavana kaikkina festaripäivinä 22. - 24.7. Festareihin on yhdistetty myös useampi jatkotartunta.
Koko listalla on paikkoja useista eri kunnista.
Pirkanmaan koronatilanne on heikentynyt nopeasti. Alueellisen pandemiaryhmän tämänpäiväisen arvion mukaan Pirkanmaa ei ole kaukana leviämisvaiheesta.
TAYS ohjeistaa ihmisiä hakeutumaan testeihin matalalla kynnyksellä.
Altistumispaikkojen listalle päätyvät ne paikat, joissa oleskelleita ei muuten pystytä henkilöimään ja tavoittamaan.
TAYS kertoi jokusia päiviä sitten, että tartunnanjäljitys on Pirkanmaalla ruuhkautunut, eikä kaikille altistuneiksi tiedetyille ehditä soittaa, vaan heille lähetetään tekstiviesti.
28.7. kello 14.22: * Juttua korjattu. TAYS ilmoitti uudet kellonajat altistumisiin.
Lue myös:
Pirkanmaan tartuntatilanne paheni hetkessä – Koronanyrkki suosittelee maskeja myös ulkotapahtumiin
TAYSin koronajäljittäjät julkaisivat maanantaina jo kolmannen listan paikoista, joissa on voinut altistua koronalle – kokosimme paikat tähän juttuun