Kainuun alueellinen koronakoordinaatioryhmä on tiistaina esittänyt Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle kokoontumisrajoitusten käyttöönottoa. Aluehallintovirasto päättää yhtä kuntaa laajemmalle alueelle annettavista rajoituksista.
Kainuu on nyt uudessa tilanteessa, kun koronaviruksen ilmaantuvuusluku kasvaa samaan aikaan, kun aikuisten rokotukset etenevät.
Kainuun soten vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola pitää kokoontumisrajoituksia merkittävämpänä tekijänä sitä, että kaikki pystyisivät välttämään lähikontakteja ja käyttämään maskeja, jolloin pienissä piireissä leviävät tartunnat saataisi sammumaan.
– Todennäköistä on, että tapahtumia ei lähdetä perumaan ainakaan täydellä aluehallintoviraston määräyksellä. Tällä hetkellä esimerkiksi Etelä-Suomessa pystytään järjestämään isompiakin tapahtumia, kunhan vain huolehditaan, että taudin tarttumisen riski on olematon tai pieni.
Mahdollisista tulevista rajoituksista Erola kertoo enemmän toimittaja Sipe Myllyniemen haastattelussa.
Kainuussa saanut olla melko vapaasti kesän
Ravintolarajoitukset eivät tulleet Kainuussa vielä voimaan lauantaina kuten monilla muilla kiihtymisvaiheen alueilla. Ravintolarajoituksista päättää valtioneuvosto. Kainuun sote on informoinut tilanteen kehittymisestä myös sosiaali- ja terveysministeriötä.
Kainuu oli koronaepidemian perustasolla alkuvuodesta asti, mutta siirtyi viikko sitten kiihtymisvaiheeseen. Tartunnat ovat levinneet lähinnä vapaa-ajalla kaveriporukoissa, eivätkä niinkään yleisötilaisuuksissa tai ravintoloissa.
Tähän saakka Kainuussa onkin edetty pääasiassa suosituksin: enemmän kasvomaskeja ja vähemmän lähikontakteja. Yleisötilaisuuksia on voitu järjestää, kun niissä otetaan huomioon terveysturvallisuus. Ulkomaanmatkoja on suositeltu välttämään.
Koronaepidemia on kiihtynyt kesän edetessä suuressa osassa maata. Kiihtymisvaiheessa on tällä hetkellä yhdeksän maakuntaa tai sairaanhoitopiiriä: Uusimaa, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Pohjois-Savo, Pirkanmaa, Kainuu, Kymenlaakso, Varsinais-Suomi ja Keski-Suomi.