Lounais-Suomen aluehallintovirasto valmistelee tällä hetkellä voimassa olevien koronarajoitusten laajentamista koko Varsinais-Suomeen.
Rajoitukset koskevat nyt vain Turkua, Kaarinaa, Raisiota, Saloa ja Paraisia. Rajoitukset tulivat voimaan 9. heinäkuuta, kun Varsinais-Suomi siirtyi koronaviruksen kiihtymisvaiheeseen. Nyt Varsinais-Suomi häilyy jo leviämisvaiheen rajoilla. Sairaalahoitoa vaativien potilaiden määrä on kuitenkin pysynyt kiihtymisvaiheen tasolla.
Rajoituksien mukaan yleisötilaisuuksia saa pitää sisä- ja ulkotiloissa, mutta tapahtumat pitää järjestää niin, että osallistujilla on tosiasiallisesti mahdollisuus välttää lähikontakti toisiinsa.
Järjestäjien on myös tehostettava tilojen puhdistamista ja asiakkaille on tarjottava mahdollisuus käsien pesuun. Ravintoloita rajoitukset eivät suoranaisesti koske, vaan niitä rajoitetaan erikseen valtioneuvoston tekemillä päätöksillä.
Avi odottaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriltä lausuntoa keskiviikkoon kello kymmeneen mennessä siitä, koskevatko tartunnanjäljityksen ongelmat vain Turkua, vai laajemmin maakuntaa.
Tämä voi vielä vaikuttaa päätettäviin rajoituksiin.
Rajoituksiin vaikuttaa sairaanhoitopiiri
Rajoituksia tiukennetaan sairaanhoitopiirin koronatyöryhmän epidemiologisen arvion perusteella.
Avi kokoontuu tiistaina iltapäivällä käsittelemään asiaa tarkemmin. Lisäksi sairaanhoitopiirin epidemiologisesta arviosta esitetään lisäkysymyksiä ennen rajoituksista päättämistä.
Aluehallintoviraston johtajan Heikki Mäen mukaan itse päätös rajoitusten laajentamisesta voidaan tehdä nopeallakin aikataululla, mutta voimaan ne tulisivat silti aikaisintaan seitsemän vuorokauden kuluttua avin päätöksestä. Todennäköisesti päätös tehdään keskiviikkona päivällä.