Tapahtumajärjestäjät kaipaavat lisää vapaaehtoisia toimintaansa.

Ihmiset eivät enää ole valmiita antamaan omaa aikaansa talkootyöhön. Vapaaehtoisten määrää on puolentoista vuoden ajan vähentänyt lisäksi pelko koronasta.

Varsinaissuomalaisista musiikkitapahtumista DBTL ja Karjurock ovat siirtyneet käyttämään palkattua henkilökuntaa.

– Se on meille helpompaa. Vapaaehtoisia on vaikea saada ja tutut ammattilaiset tulevat mukaan joka vuosi, sanoo DBTL:n markkinointi- ja viestintäpäällikkö Lauri Ruotsalo.

Uudenkaupungin Crusell-viikolla talkoolaisia on vain torin kahvilassa, muut työt hoitavat ammattilaiset. Tapahtuma kuitenkin toivoo voivansa käyttää enemmän talkootyöntekijöitä.

– Haluamme osallistuttaa kaupunkilaisia tulemaan enemmänkin mukaan tapahtumiin nimenomaan talkoolaisina, toivoo Crusell-viikon toiminnanjohtaja Petri Hatakka.

Salon Power Cupissa soitettiin läpi ystävät ja kylänmiehet

Salossa loppuviikosta järjestettävästä lasten ja nuorten suurlentopalloturnauksesta Power Cupista uupui järjestelyihin tarvittavasta talkoolaisten määrästä vielä kuukausi sitten sata henkilöä. Vapaaehtoisia tarvitaan muun muassa majoituksen, ruokailun, kuljetuksen ja kenttätehtäväjärjestelyiden hoitamiseen.

Tapahtumaa siirrettiin vuodella kesään 2021. Power Cup piti ensin järjestää jo kesäkuussa, mutta koronarajoitusten takia tapahtuma pääsee alkamaan vasta 29. heinäkuuta. Siirto loppukesään vähensi osaltaan talkoolaisten määrää. Lisäksi osa aiemmin mukaan ilmoittautuneista talkoolaisista ei enää halunnut osallistua tapahtumaan koronapandemian takia.

Tapahtumapäällikkö Johanna Anttonen kiittelee Salon Power Cupin järjestelyiden 25-henkistä ydinryhmää, joista aina joku tuntee jonkun, jota pyytää apuun.

– Pelkkä mainonta sosiaalisessa mediassa ei ole riittänyt. Olemme soittaneet läpi yhdistyksiä ja yksittäisiä henkilöitä. Toki monella yhdistyksellä on sama tilanne, osallistujia ei ole helppo löytää, sanoo Anttonen.

Kaikki talkoolaispaikat saatiin Salossa lopulta täytettyä.

Salon Power Cupissa on mukana yli 300 talkoolaista. Koronapandemian takia tapahtuman osallistujamäärää jouduttiin karsimaan. Normaalisti Power Cupin osallistujamäärä vieraineen on lähellä 10 000. Tapahtuma järjestetään vuosittain eri paikkakunnilla.